Wolt ja kuljetusroboteistaan tunnettu Starship Technologies tuovat robottitoimitukset nyt Tampereen keskustaan.
Woltin mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Tampereella voi tilata ruokakauppaostosten lisäksi ravintola-annoksia robotin kuljettamana.
Toiminta käynnistyy noin kymmenellä robotilla, jotka kuljettavat tilauksia keskustan alueella 2 kilometrin säteellä. Ensimmäiset toimitukset tehdään 15. lokakuuta ja aloitusvaiheessa mukana on yli 25 ravintolaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Robottitoimitukset ovat nopeasti löytäneet paikkansa osana arkea niissä kaupungeissa, joissa palvelu on käytössä. Asiakkaat arvostavat erityisesti toimitusten helppoutta ja mahdollisuutta seurata robotin matkaa reaaliajassa. Olemme iloisia, että voimme tuoda tämän toimitusvaihtoehdon nyt myös tamperelaisten käyttöön”, sanoo Patricia Nsombo, Woltin robottioperaatioista vastaava asiantuntija.
”Suomalaiset ovat ottaneet robottitoimitukset innolla vastaan, ja olemme iloisia voidessamme laajentaa yhteistyötämme Woltin kanssa myös Tampereelle. Haluamme tehdä arjen toimituksista entistä helpompia, ympäristöystävällisempiä ja hauskempia”, sanoo Starship Technologiesin toimitusjohtaja ja toinen perustaja Ahti Heinla.
Robottitoimitus on valittavissa Woltissa niistä ravintoloista ja kaupoista, joissa se on tarjolla. Robottitoimitus edellyttää, että tilaus täyttää kuljetuksen ehdot esimerkiksi kokonsa puolesta ja robotti on saatavilla. Tilauksen etenemistä voi seurata reaaliaikaisesti kartalla, ja perillä robotin kansi avataan suoraan sovelluksesta. Asiakkaat saavat 2 euron alennuksen robotilla toimitettavista tilauksista.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Starshipin robotit hyödyntävät GPS-paikannusta sekä tekoälyä reittien suunnitteluun ja toimintaympäristön opetteluun. Roboteissa on 12 kameraa, ultraäänisensoreita ja tutka, ja ne hyödyntävät tietokonenäköä esteiden havaitsemiseksi. Robotit ovat 99-prosenttisesti autonomisia, ja avustava ihminen voi ottaa ne haltuunsa milloin vain.
Starship ja Wolt kuljettavat ruokaostoksia ja ravintola-annoksia entuudestaan Helsingissä, Lahdessa, Espoossa, Kuopiossa ja Jyväskylässä.
Näistä ravintoloista ja kaupoista voi tilata robottikuljetuksen Tampereella:
- 5/5 Falafel
- Amurin Pizzeria
- BAB Pizza
- Boneless Tampere
- Curry Spot
- Faasai Thai
- Galata Kebab House
- Hämpin Pizzaria
- Itsudemo Tampere
- Jalla Jalla Tampere
- LAM
- Lapintie Kebab Pizzeria
- Moi! Poke Tampere
- Panda Bowl Tampere
- Picnic Ratina
- Pizzeria Napoli Tampere
- Power Pizzeria
- Ravintola Drina
- Ravintola Mardin
- Siipiweikot Tampella
- Social Burgerjoint Tampere
- Sushi Panda Tampere
- Talon Grilli
- Talon Pizza
- Thai Golden Chang
- Things & Wings
- Yak-Nak
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »