Google testaa merkittävää 3.79.550760-laiteohjelmistopäivitystä useille vanhemmille Google Home- ja Nest-kaiuttimille. Päivitys on toistaiseksi julkaistu ensin yhtiön Preview Program -testiohjelmaan liittyneille käyttäjille.
Päivityksen piirissä ovat mukana alkuperäinen Google Home vuodelta 2016, Home Mini vuodelta 2017, Nest Mini vuodelta 2019 sekä Nest Audio vuodelta 2020.
Googlen julkaisutietojen mukaan päivitys tuo parannuksia viidellä osa-alueella:
- Äänen ja median suoratoiston sekä äänenvoimakkuuden parannukset
- Käyttöönoton ja yhteyksien parannuksia Wi-Fi-ongelmien osalta
- Google Assistantin käyttökokemuksen parannuksia
- Älykodin ohjauskokemuksen parannuksia
- Yleisen suorituskyvyn ja vakauden parannuksia
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Julkaisutiedoissa käytetään edelleen nimeä Google Assistant, mutta muutos saattaa liittyä myös Geminin ympärille rakennettavaan uuteen avustajakokemukseen. Google ei kuitenkaan tässä yhteydessä tarkemmin erittele muutosta.
Huomionarvoista on erityisesti alkuperäisen Google Homen mukanaolo. Ensimmäinen Google Home julkaistiin jo vuonna 2016, mutta laite on edelleen saamassa uusia ohjelmistoparannuksia.
Suurempi Google Home Max ei sen sijaan ole mukana päivityksen saavien laitteiden jouklossa, ja laite onkin käyttänyt jo jonkin aikaa vanhempaa laiteohjelmistoa. Myöskään uudempi Google Home Speaker ei kuulu tähän päivitysaaltoon.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Päivitystä on aluksi saataville Google Home -sovelluksesta Preview Program -ohjelmaan liittyneille käyttäjille. Vakaan julkaisuversion odotetaan tulevan kaikkien yhteensopivien laitteiden saataville muutaman viikon kuluessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »