LineageOS on julkaissut Android 17:ään perustuvan LineageOS 24 -version. Julkaisu tapahtuu tavallista nopeammin uuden Android-version julkaisun jälkeen. Google julkaisi Android 17:n omalta osaltaan kesäkuussa.
LineageOS on tätä nykyä merkittävin yhteisön Androidin avoimen koodin projektin (AOSP) pohjilta ylläpitämä vaihtoehtoinen, kustomoitu Android-jakelu.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
LineageOS:n kehittäjien mukaan uusi versio on saavuttanut ominaisuuksien ja vakauden osalta tason, joka vastaa LineageOS 23.2:ta, joten ensimmäiset viralliset koontiversiot voidaan nyt julkaista valituille laitteille. Päivitys saapuu samalla hyvissä ajoin ennen projektin kymmenvuotisvuotispäivää, jota LineageOS viettää jouluaattona.
LineageOS-tiimi kertoo onnistuneensa siirtämään omat muutoksensa Android 17:n päälle tänä vuonna tavallista nopeammin.
LineageOS 24.0 tulee aluksi saataville vain osalle tuetuista laitteista, ja valikoima laajenee myöhemmin. Vanhempia Linux-ytimen 4.4- ja 4.9-versioita käyttäville laitteille uusin tuettu haara jää LineageOS 22.2:een. Näiden laitteiden tukea ei kuitenkaan lopeteta välittömästi, vaan niitä ylläpidetään edelleen projektin nykyisen tietoturvakäytännön mukaisesti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
LineageOS uudistaa 24:n yhteydessä samalla useita sisäänrakennettuja sovelluksia Googlen Material Design 3 Expressive -muotokielen mukaisiksi. Suurin uutuus on kokonaan uusi Canvas-kuvankäsittelysovellus. Se on tarkoitettu perusmuokkauksiin, kuten kuvien rajaamiseen, valkotasapainon säätämiseen ja suodattimien käyttöön.
Canvas täydentää LineageOS:n aiempia Glimpse-galleria- ja Aperture-kamerasovelluksia.
Myös Updater-sovellus on saanut uuden käyttöliittymän ja animaatioita. Tuetuilla A/B-laitteilla päivitykset asentuvat oletuksena taustalla, jonka jälkeen vaaditaan vain nopea uudelleenkäynnistys.
Jelly-selain ja Twelve-musiikkisoitin saavat niin ikään parannuksia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Merkittävä uudistus on joukko selainpohjaisia asennustyökaluja ADB:lle, Fastbootille, Amlogic Burnille ja Samsung Odinille. Työkalut hyödyntävät WebUSB:tä, joten yhteensopivan laitteen kanssa voidaan kommunikoida suoraan selaimesta.
LineageOS kertoo tehneensä saavutettavuusauditoinnin sekä asennusprosessille että omille sovelluksilleen. Ensimmäisiä parannuksia on jo tehty esimerkiksi palautusympäristöön.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »