Applen ensimmäisen taittuvan iPhonen tuotanto näyttää käynnistyneen odotettua hitaammin.
Talousjulkaisu Nikkei Asian toimitusketjulähteiden mukaan taittuvanäyttöistä iPhonea valmistetaan tällä hetkellä vain muutamia satoja kappaleita päivässä, mikä voi johtaa heikkoon saatavuuteen myynnin alkaessa.
Applen odotetaan julkistavan ensimmäisen taittuvanäyttöisen iPhonen muiden uutuuksiensa rinnalla julkistustilaisuudessa 9. syyskuuta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Verkkaisen tuotannon aloituksen taustalla vaikuttavat raportoidusti Applen korkeat vaatimukset. Apple on asettanut taittuvalle iPhonelle erittäin tiukat laatuvaatimukset, ja erityistä huomiota kiinnitetään näytön pinnan tasaisuuteen ja saranamekanismin toimintaan.
Nikkei Asian mukaan Apple lisäsi elokuussa ylimääräisen iPhone Ultran koetuotantovaiheen varmistaakseen, että laitetta voidaan valmistaa suurissa määrissä suunnitellun rakenteen mukaisesti.
Ratkaisun kerrotaan viivästyttäneen varsinaisen kaupallisen tuotannon käynnistymistä useilla viikoilla. Tuotannon saantoa pyritään edelleen parantamaan erityisesti taittuvan rakenteen kannalta keskeisissä osissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nykyinen muutamien satojen laitteiden päivätuotanto on vielä kaukana tavoitetasosta. Raportin mukaan iPhone Ultraa pitäisi normaalisti valmistaa kymmeniätuhansia kappaleita päivässä, jotta Apple saavuttaisi suunnitellut tuotantomäärät.
Tämän vuoksi iPhone Ultran saatavuus voi olla ainakin aluksi rajallinen, mikäli kysyntä yltää odotuksiin tai niitä suuremmaksi.
Tiedot tuotantohaasteista eivät kuitenkaan ole täysin yhteneväisiä aiempien raporttien kanssa. Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman kertoi tällä viikolla, ettei hänen tietojensa perusteella taittuva iPhone kärsi tällä hetkellä merkittävistä viivästyksistä tai vakavista toimitusketjuongelmista.
Gurman odottaa taittuvan iPhonen tulevan myyntiin samaan aikaan tai hyvin lähellä iPhone 18 Pro -mallien myynnin alkamista, ainakin ensimmäisillä markkinoilla. On kuitenkin vielä epäselvää, tuoko Apple taittuvan iPhonen ensin vain muutamille valituille markkinoille vai samantien laajasti eri maihin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Joka tapauksessa ensimmäisen taittuvan iPhonen odotetaan tuovan vahvaa kasvua koko taittuvanäyttöisten puhelinten markkinoille.
Taittuvan iPhonen kansinäytön kooksi on kerrottu noin 5,5 tuumaa. Avattuna käytössä olisi puolestaan noin 7,8-tuumainen sisänäyttö, jonka on kerrottu olevan mittasuhteiltaan leveää mallia.
Yhteensä laitteeseen odotetaan neljää kameraa: kahta takakameraa sekä etukameraa sekä sisä- että ulkonäytön yhteyteen. Lisäksi huhujen mukaan taittuva iPhone sisältää titaanirungon, Liquid Metal -saranan sekä Touch ID:n Face ID:n sijaan.
Kaksiosaisen akun kapasiteetit laitteessa ovat tiettävästi 1 921 ja 2 962 milliampeerituntia, mikä tarkoittaisi yhteensä 4 883 milliampeeritunnin kapasiteettia.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »