Microsoft uudistaa talousraportointiaan merkittävästi ja alkaa ensimmäistä kertaa julkaista Azure-pilvipalveluidensa liikevaihdon vuosineljänneksittäin.
Muutos helpottaa Microsoftin pilviliiketoiminnan vertaamista Amazon Web Servicesiin ja Google Cloudiin ja on vastaus sijoittajien kritiikkiin Microsoftin salamyhkäistä raportointiaa kohtaan,
Samalla Microsoft yksinkertaistaa raportointirakennettaan. Vuodesta 2015 käytössä olleet kolme liiketoimintasegmenttiä korvataan kahdella uudella kokonaisuudella, joiden nimet ovat Agents and Infra sekä Devices and Consumer.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Microsoft on tähän asti kertonut Azuren kehityksestä pääasiassa vuosittaisen kasvuprosentin avulla. Uuden raportointitavan myötä sijoittajat saavat jatkossa tietää myös Azuren varsinaisen neljännesvuosittaisen liikevaihdon.
Uuden raportointitavan mukaan Azuren liikevaihto oli kesäkuussa päättyneellä neljänneksellä 29,42 miljardia dollaria, mikä tarkoitti 42 prosentin kasvua vuodentakaisesta. Azure vastasi siten lähes kolmannesta Microsoftin koko neljänneksen liikevaihdosta.
Microsoft on myös tarkentaa sitä, mitä Azure-liikevaihtoon lasketaan. Jatkossa siihen eivät kuulu esimerkiksi GitHubin pilvipalvelut, Developer Cloud -palvelut, Security Copilot tai terveydenhuollon ja biotieteiden pilviratkaisut.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tämän raportointirakenteen myötä Azuresta tulee puhtaammin kulutukseen perustuva alusta- ja infrastruktuuriliiketoimintamme”, Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella totesi muutoksesta.
Tekoälylaskennan kova kysyntä on viime aikoina kasvattanut nopeasti Azuren painoarvoa Microsoftin liiketoiminnassa.
”Ei ole epäilystäkään siitä, että tekoäly edustaa perustavanlaatuista muutosta sekä teknologiassa että liiketoiminnassa”, Nadella totesi.
Microsoft tulee seuraamaan uudessa Agents and Infra -segmentissä myös eri tekoälypalveluidensa kehitystä. Segmenttiin kuuluvat Azuren lisäksi muun muassa Microsoft 365:n pilvipalvelut, yritysten Microsoft 365 Copilot, GitHub Copilot, palvelinlisenssit ja erilaiset toimialaratkaisut. Microsoft kertoi heinäkuussa Microsoft 365 Copilotilla olevan jo yli 30 miljoonaa maksullista käyttäjätilausta, kun huhtikuussa määrä ylitti 20 miljoonaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Toinen uusi segmentti, Devices and Consumer, sisältää puolestaan muun muassa pääasiassa laitevalmistajilta saatavat Windows-lisenssitulot, Xboxin, haun ja mainonnan sekä laitemyynnin.
Microsoft odottaa Azuren liikevaihdon kasvavan kuluvan, kalenterivuodesta poikkeavan tilikauden ensimmäisellä neljänneksellä 44–45 prosenttia kiinteillä valuuttakursseilla.
Agents and Infra -segmentin liikevaihdoksi yhtiö ennustaa 75,15–75,75 miljardia dollaria ja Devices and Consumer -segmentin liikevaihdoksi 14,7–15,2 miljardia dollaria. Koko Microsoftin liikevaihto- ja kulunäkymät eivät muutu raportointiuudistuksen yhteydessä.
Kokonaisuutena raportointimuutos tekee Microsoftin pilviliiketoiminnasta aiempaa läpinäkyvämpää. Amazon on raportoinut AWS:n liikevaihdon erikseen jo vuodesta 2015, ja Alphabet alkoi julkaista Google Cloudin kokonaisliikevaihtoa vuonna 2020. Nyt myös Azuren kokoa ja kasvua voidaan verrata suoraan dollarimääräisen liikevaihdon perusteella.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »