Google on tuonut tekoälyä hyödyntävän Google Pics -kuvatyökalunsa laajasti saataville. Palvelu integroituu suoraan Google Workspaceen ja mahdollistaa kuvien luomisen sekä monipuolisen muokkaamisen tekoälyllä.
Google Picsillä voi luoda kokonaan uusia kuvia tekoälyn avulla tai tuoda muokattavaksi olemassa olevan kuvan tietokoneelta, Google Drivesta tai Google Kuvista. Kuvia voi käsitellä myös erillisessä Pics-palvelussa (pics.new).
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Pics on lisäksi integroitu Google Docsiin ja Slidesiin. Käyttäjä voi valita asiakirjassa tai esityksessä olevan kuvan ja avata Pics-editorin suoraan sen päälle ilman siirtymistä erilliseen sovellukseen. Google Driveen ladattujen kuvien vastaava muokkausmahdollisuus on tulossa lähiaikoina.

Erillisen Google Pics -palvelun aloitussivu.
Kuvankäsittelyssä hyödynnetään Googlen Nano Banana -tekoälymalleja. Pics pystyy tunnistamaan kuvasta yksittäisiä kohteita, minkä jälkeen käyttäjä voi valita esimerkiksi henkilön tai esineen ja pyytää tekoälyä muokkaamaan vain sitä muun kuvan säilyessä ennallaan.
Myös kuvissa olevaa tekstiä voi muokata erikseen. Tekstin sisältöä tai muotoilua voidaan vaihtaa, ja Pics osaa myös kääntää sen toiselle kielelle muuttamatta kuvan muita osia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Pics tarjoaa lisäksi tavallisempia kuvatyökaluja. Kuvia voi rajata esimerkiksi verkkosivustoille, sosiaaliseen mediaan tai tulostukseen sopiviksi sekä skaalata tekoälyn avulla 2K- tai 4K-tarkkuuteen. Useita tekoälymuokkauksia voi tehdä kerralla, ja epäonnistuneet muutokset voidaan perua.
Muiden Workspace-palvelujen tapaan Google Pics tukee myös yhteistyötä. Käyttäjät voivat työstää kuvia yhdessä ja jakaa niitä muille linkillä.
Google Pics on saatavilla Google AI Pro- ja Ultra-kuluttajatilauksilla sekä Workspace Business Standard-, Business Plus-, Enterprise Standard- ja Enterprise Plus -tilauksilla. Lisäksi palvelu kuuluu Google AI Pro for Educationiin.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »