Apple on rekrytoinut Nate Gattenin uudeksi yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajakseen.
Bloombergin mukaan pitkän uran American Airlinesilla tehnyt Gatten aloittaa Applen yhteiskuntasuhejohtajana (Vice President, Government Affairs) 31. elokuuta.
Gatten raportoi Applen lakiasiainjohtajalle Jennifer Newsteadille. Hän tulee vastaamaan yhtiön suhteista hallintoon ja poliittisiin päättäjiin ympäri maailman.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen yhteiskuntasuhteita johti aiemmin Lisa Jackson, joka liittyi yhtiöön vuonna 2013 toimittuaan Barack Obaman hallinnossa Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:n johtajana. Jackson vastasi Applella myös ympäristöhankkeista.
Jackson ilmoitti viime vuoden lopulla jäävänsä eläkkeelle. Apple kertoi tuolloin, että lakiasiainjohtaja Katherine Adams ottaisi vastuulleen yhteiskuntasuhteet ennen omaa, vuoden 2026 loppupuolelle suunniteltua eläköitymistään. Jatkossa vastuuut siirtyvät Gattenille.
Bloombergin lähteiden mukaan Apple etsi tehtävään henkilöä, joka pystyisi rakentamaan toimivat suhteet presidentti Donald Trumpin hallintoon. Republikaanitaustaisen Gattenin kerrotaan työskentelevän uudessa tehtävässään läheisesti myös Tim Cookin kanssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samalla raportoidusti Applelella Gattenia pidetään henkilönä, joka kykenee yhteistyöhön myös demokraattien kanssa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »