Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa Euroopan unionia uudella kauppatutkinnalla ja mahdollisesti ”merkittävillä” tulleilla.
Syynä ovat Euroopan komission määräämät sakot yhdysvaltalaisille teknologiayhtiöille, mukaan lukien tuore lähes miljardin euron sakko Googlelle.
Trump syytti Truth Social -julkaisussaan EU:ta amerikkalaisten yritysten ja veronmaksajien “ryöstämisestä” ja väitti unionin ottavan jälleen kohteekseen Yhdysvaltain suuryritykset.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Trumpin viestin taustalla on Euroopan komission keskiviikkona ilmoittama 890 miljoonan euron sakko Googlelle. Komission mukaan Google ei noudata Euroopan unionin digimarkkinasäädöstä, koska se suosii omia palvelujaan Google-haussa ja rajoittaa toisaalta yrityksiä ohjaamaan kuluttajia vaihtoehtoisiin, usein halvempiin ostokanaviin Google Playssa
Trump ei perusteluista välittänyt, vaan väitti sakon tulleen “ilman selitystä”.
Trump viittasi myös EU:n aiempiin toimiin Applea, Metaa ja Amazonia vastaan. Trumpin mukaan Euroopan unionin toiminta amerikkalaisia teknologiayhtiöitä kohtaan ei jatku hänen hallintonsa aikana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Euroopan unioni on sakottanut digimarkkinasäädöksen perusteellakin jo monia yhdysvaltalaisia yhtiöitä. Lisäksi Trumpin laskelmissa Applelle määrätyiksi sakoiksi on laskettu myös sen maksettavaksi määrätyt 13 mljardia euroa lisäveroja korkoineen.
Trumpin mukaan Yhdysvallat ole Euroopan “säästöpossu” eikä salli EU:n kohdella amerikkalaisyhtiöitä tällä tavoin.
Trumpin mukaan Yhdysvallat käynnistää välittömästi Section 301 -kauppatutkinnan. Kyseinen pykälä antaa Yhdysvalloille mahdollisuuden määrätä tulleja, jos toisen maan tai alueen käytäntöjen katsotaan rasittavan epäoikeudenmukaisesti Yhdysvaltain kauppaa.
Trumpin mukaan EU tuleekin maksamaan “erittäin suuren hinnan” toiminnastaan yhdysvaltalaisia teknologiayhtiöitä kohtaan. Hän sanoi odottavansa, että sakot perutaan kokonaan ja EU:lle asetetaan merkittävät tullit mahdollisimman pian.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »