Kesäkuun myydyimpien puhelinten listaamisen ohella operaattorit DNA, Elisa ja Telia sekä lisäksi Gigantti ovat kertoneet myös kesäkuussa eniten myymistään älykelloista ja muista puettavista laitteista.
Lasten kellopuhelinten suosio jatkui kesäkuussakin.
Gigantin mukaan kellopuhelimia ostetaan yhä useammin jo touko–kesäkuussa eikä vasta juuri ennen koulun alkua. Kesä tarjoaa lapselle rauhallisen ajan opetella uuden laitteen käyttöä ennen syksyä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kellopuhelin valitaan yhä useammin lapsen ensimmäiseksi mobiililaitteeksi älypuhelimen sijaan. Kesäkuussa myyntilistoilla jatkuivat tutut kellopuhelinsuosikit ZTE:n ja Xploran valikoimista.
”Uudet viranomaissuositukset sekä vanhempien kasvanut tietoisuus älypuhelimen vaihtoehdoista ja digimaailman riskeistä kiihdyttävät lasten kellopuhelinten kysynnän kasvua. Moni perhe hankkii laitteen hyvissä ajoin ennen koulun alkua, jotta lapsi pääsee harjoittelemaan sen käyttöä jo kesän aikana”, sanoo DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi.
Muuten puettavien tuotteiden markkinoille uutuutena markkinoille kesäkuussa saapui Oura Ring 5 -älysormus, joka nousi heti Gigantilla kesäkuun myydyimmäksi puettavan teknologian tuotteeksi. Elisalla Oura Ring 5 oli kesäkuussa toiseksi myydyin puettava hyvinvointilaite.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oura Ring 5:n vahva menekki on ylittänyt odotukset.
”Myynti on lähtenyt liikkeelle todella vahvasti. Erityisesti kullan- ja hopeanväriset mallit ovat kiinnostaneet suomalaisia, ja samalla myös Oura 4 on löytänyt uusia ostajia hinnan laskun myötä”, toteaa Gigantin telecom-tuotteiden apulaismyyntipäällikkö Juuso Ketolainen.
Ketolaisen mukaan samalla yksi kesäkuun kiinnostavimmista ilmiöistä on Googlen uuden Fitbit Airin kasvava suosio. Näytöttömäksi ja huomaamattomaksi suunniteltu aktiivisuusranneke sopii monenlaiseen tyyliin, eikä näytä ranteessa perinteiseltä urheilulaitteelta. Fitbit Air ei kuitenkaan kesäkuussa yltänyt vielä Gigantin myydyimpien puettavien tuotteiden TOP 10 -listalle.
”Fitbit Air vastaa hyvin tämän hetken kuluttajatrendiin. Moni haluaa seurata hyvinvointiaan ilman jatkuvaa ruutua tai ilmoituksia. Huomaamattomat ja tyylikkäät hyvinvointilaitteet kiinnostavat nyt selvästi enemmän kuin koskaan aiemmin”, toteaa Ketolainen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi myydyimpien listoille laajaa nousua tekivät myös Huawein toukokuussa myyntiin tuomat uudet Watch Fit 5 -sarjan älykellot Huawei Watch Fit 5 ja Watch Fit 5 Pro.
”Älykellojen markkinassa asiakkaiden valinnat kohdistuvat laajasti eri brändeihin. Huawein uutuudet nousivat vakuuttavasti myydyimpien listalle”, toteaa Telian laiteliiketoimintajohtaja Patrik Westerberg.
DNA:n myydyimmät älykellot kesäkuussa
1. ZTE K2 lasten kellopuhelin
2. Huawei Band 11 PRO -aktiivisuusranneke
3. Honor Choice Watch 2i -älykello
4. Samsung Galaxy Fit3 -aktiivisuusranneke
5. ZTE K2 Pro lasten kellopuhelin
6. Apple Watch SE 3 (GPS)
7. Polar Ignite 2 -älykello
8. Apple Watch Series 11 (GPS)
9. Huawei Fit 5 -älykello
10. Garmin Vivoactive 5 GPS -älykello
11. Samsung Galaxy Watch 8 -älykello
12. MyFirst Fone M1 lasten kellopuhelin
13. Ringconn Gen 2 -älysormus
14. Garmin Vivoactive 6 GPS -älykello
15. Apple Watch SE 3 (GPS+Cellular)
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Gigantin myydyimmät puettavan teknologian tuotteet kesäkuussa
1. Oura Ring 5
2. Polar Ignite 3
3. Apple Watch SE 3
4. Oura Ring 4
5. Xplora X6 Play
6. Samsung Galaxy Fit3
7. Apple Watch Series 11
8. Garmin Forerunner 255
9. Garmin Vivoactive 6
10. Xplora XGO3
Elisan myydyimmät puettavat hyvinvointilaitteet kesäkuussa
1. Xplora Xgo2
2. Oura Ring 5
3. ZTE Kids Watch K2 Pro
4. Xplora XGO 3 2nd Gen
5. Apple Watch S11 GPS
6. Huawei Fit 5 Pro
7. Huawei Watch GT 6
8. Huawei Fit 5
9. Polar Ignite 3
10. Xplora X6
11. Garmin Vivoactive 5
12. Huawei Watch GT 6 Pro
13. Xplora One
14. Samsung Galaxy Watch8
15. Oura Ring 4
Telian myydyimmät älykellot kesäkuussa (suluissa sijoitus toukokuussa)
1. (3.) Apple Watch Series 11 GPS
2. (1.) ZTE Kids Watch K2 Pro 4G
3. (2.) ZTE Kids Watch K2 4G
4. (5.) Apple Watch SE 3 GPS
5. (-) HONOR Choice Watch 2i
6. (6.) Apple Watch Ultra 3 GPS-Cellular
7. (9.) Apple Watch Series 11 GPS + Cellular
8. (-) Huawei Watch Fit 5 Pro
9. (-) Garmin Vivoactive 5
10. (-) Huawei Watch Fit 5
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla








Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »