ChatGPT:stä tunnettu tekoäly-yhtiö OpenAI etenee vauhdilla kohti pörssilistautumista.
Wall Street Journalin lähteiden mukaan OpenAI voi jättää listautumishakemuksensa yksityisesti Yhdysvaltojen arvopaperimarkkinavalvojalle SEC:lle jopa jo muutamien päivien tai viimeistään viikkojen sisällä. Julkiseksi hakemus, jossa perinteisesti esimerkiksi kuvaillaan liiketoiminnan kehitystä ja riskejä, on tulossa vasta joskus myöhemmin.
OpenAI:n tavoitteena on raportoidusti valmius listautumiseen syyskuuhun mennessä, eli noin neljän kuukauden sisällä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tekoäly-yhtiö on työskennellyt listautumisen parissa jo jonkin aikaa neuvonantajina ja järjestäjinä toimivien Goldman Sachsin ja Morgan Stanleyn kanssa.
OpenAI:n listautumissuunnitelmien ympäriltä poistui yksi uhka, kun Elon Musk hävisi nostamansa oikeusjutun OpenAI:ta ja sen johtajia vastaan.
Elon Musk puolestaan on listaamassa oman, myös OpenAI:n kanssa kilpailevan SpaceX-avaruus- ja tekoäly-yhtiönsä pörssiin lähiaikoina, näillä näkymin kesäkuun aikana. SpaceX:n markkinadebyytti ja markkinaolosuhteiden kehitys voivat vaikuttaa vielä myös OpenAI:n listautumisaikatauluun.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Maalis-huhtikuun vaihteessa OpenAI vahvisti viimeisimmän 122 miljardin dollarin rahoituskierroksensa sulkemisen. OpenAI arvostettiin rahoituskierroksella 730 miljardiin dollariin ennen uutta rahoitusta, jonka kanssa OpenAI:n arvoksi tuli 852 miljardia dollaria.
OpenAI:n kasvu on jatkunut, mutta toinen tekoäly-yhtiö Anthropic on ohittanut sen tänä vuonna Claude Coden siivittämänä sekä liikevaihdossa että arvostuksessa Anthropicin sovittua uudesta rahoituskierroksesta 900 miljardin dollarin arvostuksella.
Aiempien raporttien mukaan OpenAI on ennakoinut mukaan liikevaihtonsa vuonna 2030 kasvavan 280 miljardiin dollariin jakautuen karkeasti puoliksi kuluttaja- ja yritysliiketoimintaan. Vuonna 2025 OpenAI saavutti 13,1 miljardin dollarin liikevaihdon, mutta yhtiön kassavirta oli 8 miljardia negatiivinen.
Vauhdikkaasta liikevaihdon kasvusta huolimatta OpenAI:n kassavirta painavat erityisesti tutkimus- ja tuotekehityskustannukset, joista valtaosa suuntautuu uusien tekoälymallien kehittämiseen siihen tarvittavan laskentatehon hankkimisen kautta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
OpenAI:n mukaan ChatGPT:llä on yli 900 miljoonaa käyttäjää viikossa ja yli 50 miljoonaa maksullista tilausta.
OpenAI:n on kerrottu aiemmin kiihdyttäneen listautumissuunnitelmiaan, sillä yhtiön johdossa ollaan huolestuneita kilpailevan tekoäly-yhtiön Anthropicin mahdollisesta listautumisesta ennen OpenAI:ta. Myös Anthropic on vihjannut listautumissuunnitelmista jo vuoden 2026 aikana.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »