
Qualcomm kokosi 6G-koalition, mutta kesä 2028 on kova tavoite.
Uuden sukupolven kehittyneemmän 6G-verkon ja puhelinten halutaan toimivan Los Angelesin olympialaisissa. Donald Trumpin hallinnon tavoite on kunnianhimoinen.
Los Angeles isännöi kesäolympialaisia vuonna 2028, ja valmistelut ovat jo täydessä vauhdissa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump haluaa olympiakisojen yhteydessä esitellä yleisölle myös maailman nopeimpia verkkoyhteyksiä ja uuden sukupolven 6G-teknologiaa.
Qualcommin mukaan Trumpin hallinto haluaa vuodeksi 2028 ”kolme kaupallista 6G-laitetta”, joita käytettäisiin olympialaisissa. Qualcomm itse puolestaan pyrkii kokoamansa koalition voimin julkaisemaan 6G-verkot kaupalliseen käyttöön vasta vuodesta 2029 alkaen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Yhdysvaltain hallinto on todella kiinnostunut 6G:stä”, Qualcommin kansainvälinen kehitysjohtaja Nate Tibbits kommentoi Fierce Network -sivuston mukaan. ”Aikataulu kiristyy melkoisen merkittävästi”, Tibbits jatkaa.
On epäselvää, kuinka realistinen tavoite 6G-verkon rajattu käyttöönotto jo kesäolympialaisten yhteydessä olisi, mutta Trumpin hallinto vaikuttaa uskovan Qualcommiin. Nykyisten aikataulujen mukaan ensimmäisetkään 6G-standardit eivät kuitenkaan ehdi valmiiksi asti kesäksi 2028, joten aikataulu näyttää jokseenkin haastavalta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »