Google on tekemässä merkittävän muutoksen Pixel-puhelintensa kehitykseen ja valmistukseen.
Nikkeai Asian raportin mukaan Google siirtää jatkossa valtaosan sekä Pixel-puhelinten tuotannosta että kehitystyöstä Vietnamiin.
Vaikka Google on valmistanut Pixel-puhelimia Vietnamissa ja muissa maissa jo useamman vuoden ajan, esimerkiksi tuotannon tärkeä aloitusvaihe, NPI eli New Product Introduction on tähän asti tapahtunut Kiinassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
NPI-vaihe käsittää tuotantoprosessien kehittämisen, testauksen ja hienosäädön ennen massatuotannon aloittamista. NPI-vaiheeseen osallistuu jopa satoja Googlen ja sen alihankkijoiden insinöörejä, ja se vaatii mittavia investointeja testauslaitteisiin ja tuotantotyökaluihin.
Raportin mukaan Pixel 10 -sukupolveen asti NPI-vaihe on hoidettu Kiinassa, vaikka myöhemmin varsinainen laajempi tuotanto olisi tapahtunut muualla.
Nyt tilanne on muuttumassa: jatkossa Pixel-, Pixel Pro- ja Pixel Fold -mallien kehitys ja tuotannon aloitus tehdään kokonaisuudessaan Vietnamissa. Poikkeuksena ovat toistaiseksi edullisemmat Pixel a -sarjan mallit, joiden osalta toiminnan kerrotaan jatkuvan Kiinassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google on jo vuodesta 2022 alkaen siirtänyt Pixel-puhelinten tuotantoa pois Kiinasta, ja osin valmistusta tapahtuu myös Intiassa.
Ensimmäisenä NPI-vaihe saatetaan suorittaa Kiinan ulkopuolella tulevien, vuoden 2026 toisella puoliskolla odotettujen Pixel 11 -puhelinten yhteydessä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »