Meta on vahvistanut irtisanomiset muun muassa virtuaalitodellisuuteen keskittyvässä Reality Labs -yksikössään.
Aiemmin raportoitiin, että Reality Labsin noin 15 000 työntekijästä 10-15 prosenttia on saamassa lähtöpassit.
Lopulta määrä on jonkin verran yli 10 prosentin, eli Meta aikoo vähentää yli 1 000 työpaikkaa. Meta aloitti irtisanomisista ilmoittamisen työntekijöille tiiistaina.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Raportoidusti eniten leikkaukset koskevat tiimejä, jotka työskentelevät yhtiön virtuaalitodellisuuslaitteiden sekä Horizon Worlds -palvelun parissa.
”Sanoimme viime kuussa siirtävämme osan investoinneistamme metaversumista puettaviin laitteisiin”, Metan edustaja kommentoi. ”Tämä on osa tätä pyrkimystä, ja aiomme sijoittaa säästöt uudelleen tukeaksemme puettavien laitteiden kasvua tänä vuonna.”
Meta sulkee osana Reality Labsin leikkauksia kolme VR-peleihin keskittynyt studiota sekä lopettaa uusien sisältöjen ja ominaisuuksien kehittämisen VR-kuntoilusovellukseen Supernaturaliin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Twisted Pixel Games, Sanzaru Games sekä Armature Studio suljetaan Bloombergin käsiinsä saaman Metan sisäisen viestin mukaan.
Meta hankki yritysostoilla Supernaturalin kehittäjän Withinin vuonna 2023, Twisted Pixelin ja Armaturen vuonna 2022 sekä Sanzarun vuonna 2020.
Keskiviikkona koolle on kutsuttu koko Reality Labs -yksikön laajuinen kokous, jota yhtiön teknologiajohtaja ja yksikön vetäjä Andrew Bosworth on kuvannut vuoden tärkeimmäksi.
Reality Labs on ollut Metalle kallis panostus. Segmentti on tehnyt yli 70 miljardin dollarin tappiot vuodesta 2020 lähtien. Suuret panostukset eivät toistaiseksi ole johtaneet merkittävään liikevaihdon kasvuun.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aluksi pääasiassa virtuaalitodellisuuteen keskittyneen Reality Labsin painopiste on siirtynyt viime aikoina tekoälyn hyödyntämiseen laitteissa sekä esimerkiksi älylaseihin, joita Meta on tuonut markkinoille EssilorLuxottican brändeistä Ray-Banin ja Oakleyn kanssa.
Älylasien suosio on pikku hiljaa kasvanut, ja nyt viimeisimmät raportit kertovat Metan ja EssilorLuxottican harkitsevan niiden tuotannon tuplaamista 20 miljoonaan kappaleeseen vuositasolla tämän vuoden aikana.
Samalla virtuaalitodellisuuslaitteiden markkinoille odotettu kasvu on jäänyt realisoitumatta. Meta on virtuaalitodellisuuslaitteissa markkinajohtaja Quest-laitteillaan, mutta suurta yleisöä tuotekategoria ei ole kiinnostanut.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »