Vielä jonkin aikaa sitten tavanomaisten älypuhelinten akkukapasiteetit ovat jämähtäneet noin 5 000 milliampeeritunnin tasolle, mutta pii-hiiliakkuteknologian kehityksen ansiosta viimeisen parin vuoden aikana kapasiteetit ovat lähteneet kovaan kasvuun.
Suomessakin on nähty jo paksuudeltaan tavanomaisten älypuhelinten akkujen kapasiteetin kasvavan yli 7 000 milliampeerituntiin – esimerkiksi OnePlussan viimeisimmässä 15-huippupuhelimessa on 7 300 milliampeeritunnin akku.
Kiinassa viimeaikaisissa älypuhelinlanseerauksissa on siirrytty jatkuvasti suurempiin akkuihin. Nyt joulun jälkeen Honor julkisti jo Kiinassa pelaajille suunnatut Win-sarjan älypuhelimet 10 000 milliampeeritunnin akuilla ja tammikuussa odotetaan Honor Power 2:n julkistusta 10 080 milliampeeritunnin akulla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Omalta osaltaan suurempiin akkuihin on siirtymässä myös OnePlussan sisarbrändinä Oppo-leirissä toimiva Realme.
Realme esitteli 10 000 milliampeeritunnin akulla varustettua puhelinta jo toukokuussa 2025, mutta tuolloin kyse oli vielä konseptista, joka ei sellaisenaan tullut tai ole tulossakaan myyntiin.
Nyt Venäjältä kantautuvassa vuodossa on kuitenkin paljastanut vielä nimeltään tuntematon Realme-puhelin mallikoodilla RMX5107, jossa on puhelimen asetusten tietosivun mukaan 10 001 milliampeeritunnin akku.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi puhelimen tietosivu on paljastanut 12 gigatavun RAM-käyttömuistin, 256 gigatavun tallennusmuistin sekä Realme UI 7.0 -ohjelmiston, mutta muuta puhelimesta ei tiedetä.
Vuotajan mukaan puhelin olisi kuitenkin sertifioitavana Venäjällä, mikä enteilee julkaisun lähestymistä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »