Suomalainen Sailfish OS -käyttöjärjestelmästään tunnettu Jolla on aloittanut vihjailemaan verkkosivuillaan ja some-kanavissaan perjantaina 5. joulukuuta kello 15.00 Suomen aikaa tapahtuvasta julkistuksesta.
”Jotakin mitä määrittelimme yhdessä on jo melkein täällä”, Jolla pohjustaa tulevaa. Julkaisun alalaidassa on nähtävissä pieni osa oranssin värisestä puhelimesta.
Viime aikoina Jolla on keskttynyt Mind2-tekoälytietokoneeseensa sekä sen suurempaan versioon Mind2 Enterprise AI -palvelimeen, mutta myös puhelimille on luvassa jatkoa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Elokuussa Jolla astui julkisuuteen kertoen sille tarjotun pääsyä hyvään, moderniin 5G-älypuhelinalustaan. Jolla aloitti tiedustelemaan yhteisöltään kiinnostusta puhelimeen sekä hakemaan palautetta mahdollisista ominaisuuksista.
Marraskuussa Jolla julkaisi tilannepäivityksen projektin edistymisestä yhteisön aktiivisen keskustelun jälkeen.
”Näyttää siltä, että seuraavaa Jolla-puhelinta kohtaan on suurta kiinnostusta ja yhteisössä on halukkuutta sitoutua ennakkotilauksiin”, Jollalta todettiin marraskuun päivityksessä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin Jolla oli kertonut, jotta projektin toteuttaminen olisi kaupallisesti mahdollista, ennakkotilauksia pitäisi tulla ainakin 2 000 kappaletta projektin aloittamiseksi.
Yhteisön palautteen perusteella tulevaan Jolla-puhelimeen näyttää olevan suunnitteilla alle 6,5 tuuman näyttö sekä vaihdettavissa oleva akku.
Viimeisin Jolla-puhelin Jolla C2 -puhelin tuli saataville kesällä 2024. Siinä kyse oli vielä 4G-älypuhelimesta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »