Google on julkaissut Pixel-laitteilleen Android 16 QPR2 -käyttöjärjestelmäversion osana joulukuun päivityksiä.
Uuden päivityksen jakelu on nyt alkanut Googlen Pixel-laitteille Pixel 6, 6 Pro, 6a, 7, 7 Pro, 7a, 8, 8 Pro, 8a, 9, 9 Pro, 9 Pro XL, 9 Pro Fold, 10, 10 Pro, 10 Pro XL, 10 Pro Fold sekä Tablet ja Fold.
Android 16 QPR2 heijastaa Googlen muutosta Androidin kehityksessä. Vuonna 2025 Googlelta on nähty kaksi merkittävää Android-käyttöjärjestelmäversiopäivitystä. Ensin Android 16 (QPR1) kesäkuussa ja nyt Android 16 QPR2. Vuoden 2024 lopulla julkistetulla tavalla Googlen suunnitelmana on jatkaa useammin julkaistavien alustapäivitysten linjalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Alkuperäiseen Android 16:een nähden QPR2 on toki hieman pienempi päivitys, mutta mukana on kuitenkin monia uudistuksia.
Android 16 QPR2 tuo käyttöön lukitun näytön näkymän widgeti, jotka löytyvät pyyhkäisemällä kotinäkymän vasemmalta sivulta asetuksista tapahtuvan käyttöönoton jälkeen.
Ilmoitusten osalta mukana ovat tekoälyn luomat yhteenvedot viestien ja ryhmäkeskustelujen ilmoituksista sekä ilmoituksia järjestelevä uusi toiminto, joka ryhmittelee vähemmän tärkeiksi katsottuja ilmoituksia esimerkiksi kampanjoista, uutisista ja some-sovelluksista erillisiksi kokonaisuuksiksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi Android 16 QPR2 laajentaa personointimahdollisuuksia. Google on mahdollistanut sovelluskuvakkeiden muodon valitsemisen viidestä eri vaihtoehdosta. Lisäksi järjestelmä luo nyt teeman mukaiset kuvakkeet jokaiselle sovellukselle.
Tumman teeman toiminta on myös valinnaisesti laajentunut kattamaan useimmat sovellukset, myös ne, jotka eivät erikseen tarjoa omaa tummaa tilaansa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi päivitys tuo muutenkin pientä hienosäätöä moniin eri käyttöliittymän osiin.
Asetuksissa vanhemmille tarjotut laitteen hallintatoiminnot on eritelty digitaalisen hyvinvoinnin asetuksista. PIN-koodilla suojatut asetukset mahdollistavat ruutuajan rajoittamisen, käyttöaika- ja sovellusrajoitukset.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yhtenä merkittävä lisäyksenä Android 16 QPR2:ssa Googlen Health Connect -alusta, joka on tarkoitettu eri aktiivisuus- ja terveyssovellusten tietojen synkronointiin, voi itsenäisesti talleen laitteen keräämän askelmäärätiedon.
Osana joulukuun päivityksiä Googlen Pixel-laitteet saavat myös 33 virhekorjausta.
Android 16 QPR2:n kanssa samassa yhteydessä Google päivittää erikseen myös Puhelin- ja Messages-sovelluksiaan.
Googlen Puhelin-sovellus päivittyy aluksi beetatestileimalla varustetulla Call Reason -toiminnolla, joka mahdollistaa soittajalle puhelun merkitsemisen kiireelliseksi, josta ilmoitetaan puhelun vastaanottajalle.
Google Messages puolestaan saa helpomman tavan lähteä ryhmäkeskusteluista ja raportoida niistä, jos on tullut lisätyksi ryhmään tuntemattoman lähettäjän toimesta.
Googlen Circle to Search -toiminto, joka on mahdollistanut haut näytön sisällöstä, puolestaan kehittyy tunnistamaan huijauksia. Päivitys on erillinen Android 16 QPR2:sta, mutta julkistettiin sen rinnalla.
Circle to Searchille voi jakaa epäilyttävän viestin, jonka jälkeen toiminto arvioi AI-yhteenvetojen avulla onko kyseessä huijaus. Googlen mukaan tämän uuden toiminnon julkaisu tapahtuu vaiheittain maailmanlaajuisesti, ja tulee useammille käyttäjille, kun toiminnon on havaittu toimivan luotettavasti.
Circle to Searchin lisäksi vastaava huijausten tunnistustoiminnallisuus tulee myös osaksi Google Lensiä.
Osana päivityksiään Google parantaa myös helppokäyttöisyyttä.
Esimerkiksi videoiden ääntä tekstittävä toiminto kehittyy Expressive Captions -uudistuksella, joka kertoo äänensävystä tekstittämisen ohella. Googlen mukaan se tuo tämän uudistuksen myös osaksi YouTubea, jossa lokakuusta alkaen englannin kielellä ladatut videot hyötyvät päivitetystä tekstityksestä.
Toisena uudistuksena Guided Frame -toiminto Pixel-kamerasovelluksessa tarjoaa jatkossa puhuttuja kuvauksia kameranäkymästä, muun muassa vaatteista ja ympäristöstä, jotka auttavat heikkonäköisiä käyttäjiä tallentamaan paremmin kuvia.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla











Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »