
Kuvassa Chromebook Plus -laitteita. Seuraavaksi Googlelta odotetaan uutta Android-pohjaista järjestelmää tietokoneisiin.
Googlen suunnitelmista tuoda Android käyttöjärjestelmäksi tietokoneisiin on saatu jälleen uutta vihiä – tällä kertaa työpaikkailmoituksesta.
Google on aiemmin kertonut suunnitelmastaan muuttaa pinnan alla tietokoneiden käyttöjärjestelmänsä ChromeOS aiempaa enemmän Android-pohjaiseksi, minkä lisäksi Googlen on vahvasti epäilty valmistelevan suurempaakin uudistusta, vaikkei se sellaista aivan suoraan olekaan vielä vahvistanut.
Jo kesäkuussa 2024 Google kertoi, että jatkossa ChromeOS perustuu suurelta osin Android-käyttöjärjestelmän pohjalle, hyödyntäen Androidin Linux-kerneliä sekä Androidin eri ohjelmistokehyksiä ja heinäkuussa 2025 Googlen Android-ekosysteemin johtaja Sameer Samat totesi Googlen työskentelevän yhdistääkseen ChromeOS:n ja Androidin yhdeksi alustaksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yleisesti on pidetty todennäköisenä, että tulossa on tavalla tai toisella Android-tietokoneita puhelinten ja tablettien jatkoksi. Google on tehnyt taustalla pikku hiljaa työtä perinteisiä tietokoneita muistuttavan työpöytäkäyttöliittymän viemiseksi eteenpäin Androidilla.
Nyt Googlen työpaikkailmoituksesta on paljastunut maininta uudesta Aluminium OS -käyttöjärjestelmästä, joka on Android-pohjainen. Ilmoituksessa kerrotun mukaan Aluminium OS:n ytimessä tulee olemaan tekoäly ja ChromeOS ja Aluminium OS tulevat olemaan olemassa rinta rinnan jonkin aikaa.
Työpaikkailmoituksessa Google etsi tuotepäällikköä Android-läppäreille ja -tableteille Taiwaniin (Senior Product Manager, Android, Laptop and Tablets).
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Tiimi työstää uutta Android-pohjaista Aluminium-käyttöjärjestelmää ja uutta painopistettä premium-laitteissa ja -kokemuksissa. Aluminium on uusi käyttöjärjestelmä, jonka ytimessä on tekoäly (AI)”, työpaikkailmoituksessa kerrotaan.
”Tässä roolissa vastaat ChromeOS- ja Aluminium Operating System (ALOS) -käyttöjärjestelmien kaupallisten laitteiden etenemissuunnitelman toteuttamisesta ja portfolion kuratoinnista kaikissa kokoluokissa (esim. läppärit, irrotettavat laitteet, tabletit ja boksit) ja tasoilla (esim. Chromebook, Chromebook Plus, AL Entry, AL Mass Premium ja AL Premium), jotka vastaavat käyttäjien ja yrityksen tarpeisiin”, jatkuu työpaikkailmoitus.
Aluminium OS -nimestä kuultiin nyt ensi kerran. Tämä Android-pohjainen järjestelmä näyttää olevan Googlen ohjelmistojen tulevaisuus tietokoneissa, sillä työpaikkailmoituksessa tehtävänkuvaan kerrottiin kuuluvan myös strategian valmistelu Googlen siirtämiseksi ChromeOS:stä Aluminiumiin liiketoiminnan jatkuvuus säilyttäen.
Android Authority -sivusto on myös löytänyt bugiraporteista viitteitä Aluminiumiin liittyen MediaTekin Kompanio 520 -alustaan ja Intelin 12. sukupolven suorittimiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aluminium OS:n lopullisesta brändäyksestä ei ole vielä tietoa. Aluminium saattaa jäädä vain koodinimeksi. Alustasta on käytetty myös esimerkiksi vain nimeä Android Desktop.
Älypuhelinten Snapdragon-järjestelmäpiireistään tunnetulla Qualcommilla on tiettävästi myös oma merkittävä roolinsa uuden alustan suhteen.
”Strategiamme kokonaisuutena on tuoda todella, todella rikkaita tietojenkäsittelyn kokemuksia jokaiseen kategoriaan. Puhuimme autoista, puhuimme XR:stä ja tietenkin älypuhelimista. Aiemmin meillä on aina ollut hyvin erilaisia järjestelmiä, joita olemme rakentaneet tietokoneille ja älypuhelimille”, Osterloh totesi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Olemme käynnistäneet projektin näiden yhdistämiseksi. Rakennamme yhteistä teknistä perustaa tuotteillemme PC- ja työpöytätietokonejärjestelmissä”, Osterloh jatkoi.
”Tämä on jälleen yksi tapa, jolla voimme hyödyntää kaikkea sitä hienoa työtä, jota teemme yhdessä tekoälykokonaisuutemme, täyden tarjontamme kanssa, tuomalla Gemini-mallit, tuomalla avustajan, tuomalla koko sovellus- ja kehittäjäyhteisömme PC-alueelle”, Osterloh summasi. ”Olemme tästä todella innoissamme, ja mielestäni tämä on jälleen yksi tapa, jolla Android pystyy palvelemaan kaikkia tietojenkäsittelyn osa-alueita”, Osterloh totesi lopuksi.
”Olen nähnyt sen. Se on uskomatonta. Mielestäni se lunastaa vision mobiilin ja PC:n yhdistymisestä. Ja odotan innolla, että saan sellaisen”, totesi puolestaan Qualcommin toimitusjohtaja Christiano Amon innoissaan asiasta.
Lisää Aluminium OS:stä ja Android-tietokoneista odotetaan kuultavan vuonna 2026.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla





Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »