Applen tulevat, joulukuun aikana julkaistavaksi odotetut käyttöjärjestelmäversiot, iPhonen iOS 26.2 ja Apple Watchin watchOS 26.2, tulevat tuomaan Euroopan unionin lainsäädännöstä johtuvan muutoksen iPhonen ja Apple Watchin yhteistoimintaan.
Tuleva muutos ei kuitenkaan ole niin paha kuin mitä aiemman raportin perusteella aluksi luultiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Syynä muutokseen on Euroopan digimarkkinasäädös, jonka mukaan Applen tulisi tarjota vastaava Wi-Fi-synkronointi myös muiden valmistajien laitteille omien tuotteidensa rinnalla vuoden 2025 loppuun mennessä. Tähän Apple ei kuitenkaan ole suostunut vedoten käyttäjien yksityisyyden turvaamiseen.
Nyt tulevissa käyttöjärjestelmäversioissa tapahtuvasta muutoksesta on saatu lisätietoa, kertoo 9to5Mac-sivusto. Lopulta muutos ei ole käytännössä niin merkittävä mitä tulee Apple Watch -käyttökokemukseen.
Muutos liittyy taustalla tapahtuvaan Wi-Fi-yhteystietojen jakamiseen iPhonesta Apple Watchiin, mikä mahdollistaa myös Apple Watchin kytkeytyvän suoraan Wi-Fi-verkkoon ilman tarvetta liittyä verkkoon uudestaan manuaalisesti kellon kautta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tähän asti, ja jatkossakin muualla kuin EU-alueella, iPhone on jakanut Apple Watchille koko Wi-Fi-yhteyshistorian, eli kaikki iPhoneen tallennetut Wi-Fi-verkkojen kirjautumistiedot.
EU-alueella tulevien päivitysten myötä näin ei tule enää tapahtumaan.
Käytännössä muutoksen merkittävyyttä vähentää kuitenkin se, että jatkossakin EU-alueella, kun iPhone liittyy tunnettuun Wi-Fi-verkkoon ja puhelimen kanssa paritettu Apple Watch on mukana, jaetaan tämän verkon tiedot automaattisesti Apple Watchille. Samoin tapahtuu kaikkien uusien verkkojen kanssa, joihin iPhonella liitytään, kun iPhone ja Apple Watch ovat yhteydessä toisiinsa eli samassa paikassa samaan aikaan.
Lopulta muutoksella ei olekaan suurta vaikutusta Apple Watch -käyttökokemukseen, sillä se saa useimmiten jatkossakin pääsyn suoraan Wi-Fi-verkkoon tietojen siirtyessä iPhonesta. Alun perin luultiin, ettei iPhonesta siirtyisi jatkossa EU-alueella mitään Wi-Fi-yhteystietoja automaattisesti Apple Watchiin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nyt ilmi tulleella toteutustavalla Apple välttyy jakamasta iPhoneen aiemmin tallennettujen Wi-Fi-verkkojen tietoja muiden valmistajien laitteille, kuten EU-lainsäädäntö olisi sitä edellyttänyt tekemään, jos Apple ei olisi muuttanut toimintatapaa omien laitteidensa välillä.
Apple on esittänyt, että muut laitevalmistajat olisivat voineet esimerkiksi hyväksikäyttää iPhonen jakamia Wi-Fi-tietoja havaitsemaan Wi-Fi-yhteyspisteet ja niiden kautta käyttäjän vierailemat sijainnit esimerkiksi mainosten kohdentamiseksi. Applella ei olisi mahdollisuutta taata tässä tapauksessa käyttäjien historiatietojen yksityisyyttä. Applen laitteissa ja laitteiden välillä Wi-Fi-yhteystietojen tallentaminen on toteutettu salatusti niin, ettei Applella ole mahdollisuutta nähdä laitteisiin tallennettuja tietoja.
Muiden valmistajien laitteille Wi-Fi-yhteystietojen jakaminen tapahtuu iOS 26.2:sta alkaen EU-alueella samoin kuin Apple Watchille. Kun muu lisälaite, kuten vaikkapa Metan älylasit, otetaan käyttöön, jakaa iPhone lisälaitteelle tiedot niistä Wi-Fi-verkoista, joihin iPhonella liitytään, kun iPhone ja lisälaite ovat samassa paikassa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »