Verkkoteknologiayhtiö Nokia ja tuore suomalainen tekoäly-yhtiö NestAI ovat solmineet strategisen kumppanuuden tekoälypohjaisten puolustusratkaisujen kehittämiseksi.
Samassa yhteydessä NestAI on saanut päätökseen 100 miljoonan euron rahoituskierroksen, johon Nokia ja Tesi (valtion omistama Suomen Teollisuussijoitus) osallistuivat.
NestAI:n on perustanut PostScriptum-emoyhtiön kautta Peter Sarlin, jonka perustama ja johtama Silo AI myytiin vuonna 2024 AMD:lle 665 miljoonalla dollarilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
NestAI:n kuvaillaan olevan yksi Euroopan nopeimmin kasvavista fyysisen tekoälyn tutkimus- ja kehityslaboratorioista, ja se kehittää uuden sukupolven tekoälyä miehittämättömiin ajoneuvoihin, autonomisiin operaatioihin sekä johtamis- ja ohjausjärjestelmiin (C2) logistiikan, tarkastuksen, valvonnan, turvallisuuden ja puolustuksen aloilla.
Nokia puolestaan on perustanut oman puolustuksen keskittyvän Nokia Defense -liiketoimintayksikön vauhdittaakseen innovaatioita kumppaneiden kanssa Yhdysvalloissa, Suomessa sekä muissa NATO- ja Five Eyes -maissa. Nokia Defense tarjoaa turvallisia, tekoälypohjaisia viestintä- ja verkkoratkaisuja puolustussektorille.
Strategisen kumppanuuden myötä Nokia ja NestAI kehittävät yhdessä puolustukseen keskittyviä, tekoälypohjaisia ratkaisuja yhdistämällä Nokian osaamisen turvallisissa, tekoälynatiiveissa verkkoratkaisuissa, sensoroinnissa ja multimediateknologioissa NestAI:n alustoihin miehittämättömissä järjestelmissä, C2-järjestelmissä ja uuden sukupolven tekoälyssä. Yritykset kertovat hyödyntävänsä vahvaa osaamistaan asiakasrajapintaan sijoitetusta insinöörityöstä sekä tutkimus- ja kehitystoiminnasta tavoitteenaan nopeuttaa tekoälykyvykkyyksien kehittämistä miehittämättömiin järjestelmiin, dataohjattuun C2:een sekä moderniin tiedon- ja osaamisenhallintaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Puolustuksen ja kriittisen infrastruktuurin tulevaisuus rakentuu turvallisten, tekoälypohjaisten ratkaisujen varaan. Yhteistyö NestAI:n kanssa on osoitus siitä, että uskomme innovaatioden syntyvän strategisten kumppanuuksien kautta. Yhdistämällä Nokian osaamisen turvallisissa, kehittyneissä verkkoyhteyksissä NestAI:n edistyksellisiin tekoälyalustoihin, nopeutamme uuden sukupolven kyvykkyyksien kehitystä puolustuksen ja kansallisen turvallisuuden tarpeisiin. Tämä investointi kuvastaa yhteistä tavoitettamme johtaa tekoälypohjaisten ratkaisujen tulevaisuutta”, sanoo Justin Hotard, Nokian toimitusjohtaja.
”Strategiset kumppanuudet ovat välttämättömiä Euroopan turvallisuuden ja resilienssin vahvistamiseksi. PostScriptumin mission mukaisesti NestAI perustettiin tuottamaan kriittisiä fyysisen tekoälyn kyvykkyyksiä laajassa mittakaavassa ja turvaamaan Euroopan suvereniteetti. Nokian rooli johtavana globaalina teknologia- ja innovaatiotoimijana mahdollistaa vaikuttavuuden kasvattamisen ja syventää NestAI:n tuomaa operatiivista etua Euroopan puolustukselle. Suomen valtion omistama Tesi tuo institutionaalista vakautta ja pitkän aikavälin näkökulmaa kestävän teknologiajohtajuuden rakentamiseen. Tämä kumppanuus luo perustan tulevaisuudelle, jossa Eurooppa säilyttää teknologisen etumatkansa ja NestAI voi tuottaa ja toimittaa skaalautuvasti”, toteaa Peter Sarlin, NestAI:n ja PostScriptumin hallituksen puheenjohtaja.
”NestAI:sta on tulossa keskeinen teknologiakumppani kriittisissä puolustus- ja turvallisuusympäristöissä ympäri Eurooppaa. Se sopii erinomaisesti yhteen Tesin tavoitteen kanssa vahvistaa suomalaisia yrityksiä, joilla on poikkeuksellista kasvupotentiaalia strategisesti merkittävillä aloilla. Yhtiön tähänastiset saavutukset yhdistettynä korkean ambitiotason tuotekehitykseen ovat vakuuttavia. Yhdessä Nokian osaamisen kanssa ne luovat erinomaiset edellytykset yhtiön menestykselle ja tuottavalle sijoitukselle”, sanoo Juha Lehtola, Tesin venture- ja kasvusijoituksista vastaava johtaja.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »