Useissa Pohjoismaissa toimivan teleoperaattorin Telian mukaan Suomeen kohdistuu vähiten huijauspuheluita Pohjoismaissa.
Telia kertoo torjuneensa kuluneen vuoden 2025 aikana yli 12,9 miljoonaa Suomeen kohdistunutta huijauspuhelua.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Huijauspuhelut ovat kasvava, kansainvälisesti tunnettu ilmiö, jonka torjumiseksi Telia tekee aktiivista työtä. Telia on estänyt tänä vuonna jo 12,9 miljoonaa Suomeen soitettua huijauspuhelua. Torjuttujen huijauspuheluiden kokonaismäärä on kasvussa, sillä koko viime vuonna Telia torjui Suomessa hieman yli 10 miljoonaa huijauspuhelua.
”Automaatio on kehittänyt huijauspuheluiden torjuntaa siten, että estämme yhä suuremman osan Suomeen saapuvasta haitallisesta puheluliikenteestä. Sen myötä yhä useampi huijauspuhelu jää haaviin, eikä päädy suomalaisten riesaksi”, Telian turvallisuusasiantuntija Kristian Westerstråhle sanoo.
Telian torjumien huijauspuheluiden maakohtaiset tilastot poikkeavat huomattavasti toisistaan. Tammi–lokakuun tarkastelujaksolla Telia on torjunut Ruotsissa 77,9 miljoonaa huijauspuhelua ja Norjassa peräti 88,1 miljoonaa huijauspuhelua.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Estettyjen huijauspuheluiden määrä heijastelee huijauspuheluiden kokonaisvolyymia, eli käytännössä Suomeen kohdistuu vähiten huijauspuheluita koko Pohjolassa”, Westerstråhle kertoo ja jatkaa. ”Kerrankin hännänhuippuna on hyvä olla.”
Yksittäistä selittävää tekijää ilmiölle on Westerstråhlen mukaan vaikea löytää. Asiantuntija arvioi, että Suomea voi suojata niin kansalaisten kohonnut tietoisuus huijausyrityksistä kuin pieni kielialue. Myös Skandinavian tunnettuus vauraana alueena voi vetää huijareiden huomiota puoleensa.
Osin tehokkaiden estojen ansiosta Suomi ei myöskään ole huijareille houkuttelevin kohde.
”Olemme Norjan kanssa jotakuinkin yhtä suuri maa, mutta Norjaan kohdistuu yhdessä kuukaudessa liki yhtä paljon huijauspuheluita kuin Suomeen koko vuonna. Rikolliset näyttäisivät kohdentavan toimiaan”, Westerstråhle pohtii.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tämän vuoden tilastot viittaavat siihen, että myös Suomeen kohdistuisi yhä enemmän huijauspuheluita. Westerstråhle muistuttaa, että kohonneet luvut kertovat ennen kaikkea aktiivisista toimenpiteistä väärinkäytösten estämiseksi.
”Edeltävinä vuosina on ollut vastaava määrä huijauspuheluita kuin nytkin, mutta nyt niitä torjutaan ennätystahtiin ja asetetaan estolistalle ennen kuin ne ehtivät olla häiriöksi. Käytännössä puhelimeen vastaaminen on tänä päivänä turvallisempaa kuin vielä muutama vuosi sitten”, Westerstråhle päättää.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »