Yle, Nokia ja Digita ovat suorittaneet yhdessä kokeilun, jossa 5G-verkkoteknologiaa hyödynnettiin televisio-ohjelman tekemisessä.
Perinteisen tuotannon taustalla mukaan tuotiin langaton kamera, joka toimi 5G-verkon yli. Tavoitteena oli osoittaa, miten 5G mahdollistaa mahdollisimman pienellä viiveellä langattoman kuvansiirron sekä lisää liikkuvuutta ja tehokkuutta studiotuotannoissa.
Elämäni Biisi -ohjelman studion yhteyteen rakennettiin Digitan toteuttama ja Nokian teknologiasta koostuva 5G-privaattiverkko. Sen avulla Yle käytti kameraa langattomasti ja siirsi kuvaa monitorointiin ja tallennukseen kuvan laadun tarkastelua varten. Ratkaisun avulla arvioitiin kuvanlaadun pysyvyyttä, tuotannon ketteryyttä ja uusia työtapoja.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Kokeilu onnistui ja täytti tavoitteensa. Ylessä tutkitaan jatkuvasti uuden teknologian soveltamista ohjelmatuotannossa, ja tällaiset yhteistyökokeilut antavat aina uusia näkökulmia tulevaisuuden tekemiseen. Langattomuus tuo ohjelmatuotantoon vapautta ja joustavuutta. 5G:n avulla voimme siirtää korkealaatuista kuvaa, mikä on kriittistä suorissa lähetyksissä. Yle on testannut mobiiliverkkotekniikan soveltuvuutta audio- ja videotuotantoihin jo vuosia, ja jo nyt aika iso osa Ylen suorista tuotantosignaaleista kentältä toteutetaan hyödyntäen laajakaistaverkkoja dedikoitujen yhteyksien sijaan”, sanoo Ylen jakelutekniikasta vastaava päällikkö Olli Sipilä.
”Yksityinen 5G-verkko tarjoaa vakaan ja matalaviiveisen yhteyden, joka sopii vaativimpiinkin mediatuotantoihin. Olemme ylpeitä voidessamme yhdessä Ylen kanssa osoittaa, miten 5G uudistaa tuotantotapoja ja tuo kustannustehokkuutta sekä uusia mahdollisuuksia suomalaiselle mediakentälle,” toteaa Digitan privaattiverkkoliiketoiminnan myyntijohtaja Pekka Koskinen.
”Yhteistyö osoittaa, kuinka pitkälle 5G-teknologia on kehittynyt ja miten se mahdollistaa uudenlaisia, reaaliaikaisia tuotantoratkaisuja. Olemme iloisia voidessamme olla mukana rakentamassa tulevaisuuden mediatuotantoa yhdessä Digitan ja Ylen kanssa,” sanoo Nokian myyntijohtaja Pekka Hakala.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Yle, Nokia ja Digita jatkavat yhteistyötä selvittääkseen, missä 5G-privaattiverkon käyttö tuo suurimman hyödyn televisiotuotantoon ja miten sen käyttöä voitaisiin laajentaa tulevaisuudessa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »