Google Maps näkee Polestar 4:llä tien kuljettajaa vastaavalla tavalla. Navigointi kehittyy entistä paremmaksi.
Googlen karttapalvelu oppii hyödyntämään Android Automotive -käyttöjärjestelmällä ja Googlen palveluilla varustetun Polestar 4:n kameroita ja täten tunnistamaan esimerkiksi sen, millä kaistalla kuljettaja milloinkin viilettää. Tiedot välittyvät saumatta Mapsin navigointinäkymään, joka jatkossa näyttää kaistan aiempaa selkeämmin.
Uudistusten ansiosta auton sisäänrakennettu Google Maps osaa myös hyvissä ajoin ja tarkasti kertoa, milloin kuljettajan on alettava ryhmittyä eri kaistalle liittymää varten, Google kuvailee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi Google Maps korostaa reaaliajassa sopivia kaistoja sinisellä värillä. Näin kuljettaja välttyy äkkinäisiltä ja mahdollisesti vaarallisilta viime hetken käännöksiltä parantaen samalla muidenkin kulkijoiden turvallisuutta.
Uudistukset kytkeytyvät Android Automotive -kokonaisuuden sisäänrakennettuun Google Mapsiin ja saapuvat ensi alkuun vain Polestar 4:lle. Jakelu alkaa aluksi Yhdysvalloissa ja Ruotsissa ”lähikuukausien” aikana. Laajemmasta saatavuudesta ei ole vielä tietoa.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »