Google AI Studio soveltuu jatkossa myös sovellusten tuottamiseen entistä monipuolisemmin. Käyttäjät voivat yksinkertaisesti kuvailla toivomaansa sovellusta, ja tekoäly tukee prosessissa eteenpäin.
Googlen mukaan AI Studiossa voi siirtyä ”yksinkertaisesta kehotteesta valmiiseen tekoälyn pyörittämään sovellukseen” minuuteissa. Esimerkiksi ohjelmointirajapintoja, versiointia tai eri tekoälymallien yhteistoimintaa ei tarvitse ensinkään miettiä AI Studion huolehtiessa kaikesta taustalla.
Uudistusten taustalla on päivitetty Vibe Coding -toiminnallisuus, jolle käyttäjän on vain kuvailtava haluamaansa sovellusta. Aivan mihin hyvänsä työkalu ei toki kykene, mutta esimerkiksi lähdeviitteiden automaattiseen tarkastamiseen Google-haun avulla tai Veo-tekoälymalleihin pohjautuvaan videoiden tuottamiseen saa kuitenkin apua, Google kuvailee.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
AI Studion uudistukset perustuvat Geminin viimeisimpiin versioihin, jotka käsittelevän ongelmitta muun muassa ohjelmointirajapintoja. Saatavilla on myös perinteinen Kokeilen onneani -painike sekä sovellusgalleria uusia ideoita varten.
Google AI Studion uudistusten jakelu on jo alkanut. Saatavuudesta Suomessa ei toistaiseksi ole varmuutta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla








Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »