Tuoreen huhun mukaan Samsung saattaa julkaista Galaxy S26 -huippupuhelimensa vasta maaliskuussa.
Julkaisu maaliskuussa olisi selvästi myöhemmässä vaiheessa vuotta edellisiin sukupolviin verrattuna. Esimerkiksi nykyiset Galaxy S25:n, S25+:n ja S25 Ultran Samsung julkisti 22. tammikuuta.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Maaliskuun aikataulusta raportoi TechManiacs-sivusto. Ennen kuin asiasta kuullaan muilta tahoilta, kannattaa tietoon suhtautua varauksella.
Hyvin mahdolliselta julkaisun siirtyminen myöhemmäksi kuitenkin vaikuttaa, sillä Samsungin Galaxy S26 -sarjan kehitystyö vaikuttaa olleen melkoista sekoilua.
Aluksi Samsungin on raportoitu kehittäneen kolmea uutta mallia, jotka olisivat seuraajat Galaxy S25:lle, Galaxy S25 Edgelle ja Galaxy S25 Ultralle.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Mallisto olisi koostunut siis perusmallista, ohuesta mallista ja parhaimmin varustellusta huippumallista. Perusmallia suurempi plussamalli olisi näin ollut putoamassa pois mallistosta ohuen mallin tavallaan ottaessa sen paikan. Lisäksi perusmallin huhuttiin saavan nimekseen Galaxy S26 Pro.
Syys-lokakuun vaihteessa kuultiin kuitenkin raportti, jonka mukaan nykyisen ohuen Galaxy S25 Edgen heikon myynnin takia Samsung olikin aloittanut plussamallin kehityksen osaksi Galaxy S26 -mallistoa.
Tätä seurasivat usealta taholta raportit, joiden mukaan tuleva ohut Galaxy S26 Edge onkin lopulta peruttu kokonaan.
Näin ollen Samsungilta odotetaan entiseen tapaan kolmea Galaxy S26 -puhelinta, eli perusmallia, suurikokoisempaa plussamallia – mitä ikinä ne lopulta saavatkaan nimekseen – sekä Ultra-huippumallia.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
TechManiacsin mukaan Galaxy S26 Ultran kehitystyö on valmis, mutta Galaxy S26 laahaa perässä. Tämän vuoksi julkaisun odotetaankin viivästyvän maaliskuulle. Nähtäväksi jää miten lopulta käy.
Samsungille Galaxy S26 -sarjan viivästyminen olisi ikävä isku, sillä samanaikaisesti kilpailijat ovat aikaistaneet omien uusien huippupuhelintensa lanseerauksia. Esimerkiksi Honor julkisti jo uudet Magic8-sarjan huippupuhelimensa Kiinan markkinoille 15. lokakuuta ja OnePlus esittelee uuden 15-huippupuhelimensa Kiinassa 27. lokakuuta. Kansainvälisillekin markkinoille OnePlus 15:n lanseeraus on raportoidusti tapahtumassa jo 13. marraskuuta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »