Apple käy loppuvaiheen neuvotteluja hankkiakseen riveihinsä osaajia sekä teknologiaa tekoälyn startup-yhtiöltä Prompt AI:lta, raportoi CNBC.
Prompt AI:n johto kertoi työntekijöilleen torstaina yhtiön sisäisessä tapaamisessa, että osa henkilöstöstä siirtyy Applen palvelukseen. Ne työntekijät, jotka eivät ole siirtymässä Applelle, tulevat saamaan alennetun palkan ja heitä on kehotettu hakemaan avoinna olevia tehtäviä yhtiössä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
CNBC raportoi asiasta käsiinsä saamaan nauhoitteeseen perustuen.
Tylntekijöitä Prompt AI:lla on vain 11.
Tapaamisessa Prompt AI:n johto kertoi sillä olleen myös ostajaehdokkaita, kuten Elon Muskin xAI ja Neuralink.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Prompt AI perustettiin vuonna 2023, jolloin se keräsi 5 miljoonan dollarin rahoituksen. Perustajiin lukeutuvat toimitusjohtaja Tete Xiao, tunnettu tekoälytutkija ja UC Berkeleyn tohtori, sekä Trevor Darrell, joka on yksi Berkeley Artificial Intelligence Research (BAIR) -laboratorion perustajista.
Prompt AI:n tunnetuin tuote on ollut Seemour-sovellus, joka yhdistyy kotien turvakameroihin ja tuo niihin kehittyneitä konenäköominaisuuksia. Sovellus tunnistaa esimerkiksi ihmisiä, lemmikkejä ja esineitä sekä lähettää ilmoituksia ja tekstimuotoisia kuvauksia epäilyttävästä toiminnasta.
Prompt AI on nyt kuitenkin ilmoittanut lopettavansa sovelluksen toiminnan ja poistavansa käyttäjien tiedot tietosuojasyistä.
Apple-diilin yksityiskohdista, kuten kauppahinnasta, ei ole tietoa. CNBC:n mukaan sijoittajat “saavat jonkin verran takaisin”, mutta eivät täysin sijoituksiaan. Apple ei ole kommentoinut kauppaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Apple on yleisesti nähty perässähiihtäjäksi tekoälyn saralla, ja viime aikoina yhtiö on myös menettänyt osaajia kilpailun tekoälyeksperteistä käydessä kuumana.
CNBC:n mukaan Prompt AI:n teknologian ja osaajien odotetaan liittyvän Applen HomeKit-älykotiyksikköön. Osaaminen konenäössä voi tukea myös Applen Vision Pro -laitteiden ja iPhonen kameratoimintojen kehitystä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »