Google-haun AI-tila eli tekoälytila tulee nyt saataville myös Suomessa ja suomen kielellä. Hakukoneen käyttökokemus uudistuu merkittävimmällä tavalla vuosiin.
Google esitteli aiemmin tänä vuonna hakukoneeseensa kokonaan tekoälyyn perustuvan AI-tilan, johon ehdittiin hiljattain julkaista myös uudistuksia. Aluksi AI-tila tuli saatavilla vain englanniksi, mutta nyt sitä voi käyttää ”yli 40 uudella alueella” ympäri maailman, ja myös Suomi muun Euroopan johdolla kuuluu vastedes jakelualueeseen, joka käsittää yhteensä yli 200 maata ja aluetta.
Mikä merkittävintä, myös tilan kielivalikoimaa on laajennettu, ja englannin rinnalle on lisätty muitakin kieliä, kuten suomi ja ruotsi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Julkaisu tapahtuu yhä vaiheittain, minkä myötä tekoälytila ilmestyy saataville eri käyttäjille hieman eri aikoihin.
Tekoälytila perustuu Gemini-tekoälymallin ”mukautettuun versioon” tuottaen monipuolisia, verkkolähteitä ja päättelyä hyödyntäviä vastauksia käyttäjien kysymyksiin. Tavoitteena on tarjota käyttäjille yksinkertainen väylä saada vastauksia monimutkaisiin kysymyksiin, joihin tavanomainen Google-haku ei välttämättä sovellu.
Uusi tila osaa nopeasti selvittää vaikkapa montako pakkausta spagettia tarvitaan kuuden aikuisen ja kymmenen lapsen ruokkimiseen, kun jokaiselle pitäisi varata tarpeeksi myös toiseen annokseen tai vertailla villan ja muiden materiaalien ominaisuuksia. Lisäksi se auttaa vaikkapa uuteen harrastukseen tutustuvia konkreettisin ohjein.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Hakutuloksiin lisätään tätä nykyä myös henkilökohtaisia suosituksia valituista aiheista, kuten ensi alkuun ravintoloista ja kahviloista. Suositukset perustuvat ”aiempiin keskusteluihin” tekoälyn kanssa, Google-hakuihin ja Maps-käyttöhistoriaan, Google kertoi aiemmin.
Lisätietoa Google-haun uudesta tekoälytilasta löytyy Googlen verkkosivuilta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »