Älypuhelimistaan muiden laitteiden ohella tunnettu, vuonna 2020 perustettu Nothing on julkistanut Essentialin, joka on sen ensimmäinen askel kohti tekoälyyn pohjautuvaa käyttöjärjestelmää, joka mukautuu käyttäjän mukaan.
Nothingin mukaan perinteiset käyttöjärjestelmät on rakennettu “kaikille sopiviksi” koostuen riveistä sovelluskuvakkeita ja optimoitu ennen kaikkea huomion rahastamiseen. Essentialin kanssa Nothing pyrkii muuttamaan tämän lähtökohdan tarjoamalla henkilökohtaisia, generatiiviseen tekoälyyn perustuvia käyttökokemuksia.
Visio näkyy ensimmäisenä Nothing-laitteiden Essential Apps -sovelluksissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nothingin visiossa käyttäjä voi luoda omia sovelluksiaan vain kuvailemalla, mitä tarvitsee. Esimerkiksi voi pyytää sovellusta keräämään kuitit kameran rullasta ja tekemään niistä PDF-raportin viikoittain tai luomaan yhden sivun briiffin ennen puhelua kalenterin ja viestien pohjalta. Tekoälyn luoman Essential App -sovelluksen voi lisätä suoraan osaksi kotinäkymää.
Alfatestivaiheessa Nothingin yhteisö on jo luonut satoja erilaisia Essential Apps -sovelluksia erilaisiin tarpeisiin. Käytännössä toistaiseksi kyse on kotinäkymään lisättävissä olevista yksinkertaisista widgeteistä, mutta tulevaisuudessa tarkoitus on päästä käyttäjät luomaan monipuolisempiakin sovelluksia.
Nothing kuvailee generatiivisen tekoälyn luomia sovelluksia ensimmäiseksi askeleeksi hypertarkasti personoidun älypuhelinkokemuksen luomisessa. Nothing suunnittelee tulevaisuutta, jossa puhelimen käyttöjärjestelmä mukautuu käyttäjänsä mukaan ennennäkemättömällä tavalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Essential Apps -sovellukset yhdistyvät uuden Playground-alustan ympärille, joka toimii Nothing-käyttäjien luomien ja jakamien sovellusten kotipaikkana. Toisin kuin perinteiset sovelluskaupat, Playgroundin luvataan olevan avoin ja vapaampi ympäristö kokeilulle ja yhteisölliselle kehittämiselle.
Nothingin mukaan tekoäly alentaa kynnystä ohjelmistojen luomiselle tekemällä siitä nopeampaa, halvempaa ja helpompaa. Aiemmin uusien sovellusten kehitys vaati suuria käyttäjämääriä perustellakseen siihen vaaditun työn ja kustannukset, kun uusien tekoälysovellusten kohderyhmänä voi olla vain yksi ihminen.
”Essentialin kanssa alamme murtaa vanhanaikaista ja elitististä järjestelmää, jonka perinteiset markkinajohtajat ovat rakentaneet. Uusi aikakausi vaatii uutta ajattelua. Ohjelmistojen tulevaisuus on rajattomassa pääsyssä, yhteisöllisessä innovaatiosta ja hyperhenkilökohtaisuudessa”, kommentoi Nothingin perustaja ja toimitusjohtaja Carl Pei.
Jatkossa Essential tulee toimimaan Nothingin yleisenä tekoälylaitteiden ja -ratkaisujen brändinä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisätietoa Essentialista löytyy essential.comista. Essential Apps -sovellusvalikoima löytyy Playground-sivuilta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »