Googlen Gemini-tekoäly on jo aiemmin saapunut osaksi esimerkiksi Gmailia ja Docsia. Nyt se tekee tuloaan myös osaksi Google Drivea Android- ja iOS-sovelluksissa.
Gemini Google Drivessa mahdollistaa kysymykset ja pyynnöt tiedostoista ja kansioista.
Gemini voi muun muassa luoda tiedostoista ja kansioista yhteenvetoja, kerätä tietoja useista tiedostoista, etsiä vastausta tiettyyn kysymykseen ilman tarvetta tiedoston avaamiselle tai löytää lähemmin tarkasteltavaksi halutun tiedoston tai kansion.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi Geminiltä voi kysyä myös kuvista.
Gemini on integroitu eri tavoin osaksi Google Drive -sovellusta löytyen esimerkiksi oikeasta yläkulmasta, asiakirjanäkymästä sekä lisävalikoista. Tiedoston ollessa auki näytölle voi myös ilmestyä painike yhteenvedon luomiseksi.
Gemini Google Drivessa tulee vaiheittain tulevien viikkojen aikana saataville Google AI Pron tai Google AI Ultran tilaajille sekä Workspace-käyttäjille, joilla on käytössä Business Standard ja Plus, Enterprise Standard ja Plus tai Google AI Pro for Education.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi Google on kertonut tuovansa viimeisimmän Nano Banana -kuvanmuokkausmallinsa osaksi Google Slidesia ja Vidsiä. Tämä tuo mukaan muun muassa paremman kuvanlaadun ja mahdollistaa kuvien muokkaamisen ja luomisen erilaisilla pyynnöillä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »