Puhelujen jakamisesta tekoälyn kehittämiseen maksanut Neon Mobile -sovellus on yhtäkkiä kadonnut App Storesta ja Google Playsta. Palvelun tietoturva osoittautui katastrofiksi.
Neon Mobile -niminen sovellus nousi viime päivien aikana nopeasti suursuosioon Yhdysvalloissa tarjoten helppoa tapaa ansaita taskurahaa puhelimessa turisten. Sovellus maksoi käyttäjille jopa 30 dollarisenttiä minuutilta, mikäli nämä vain antoivat tallentaa sanomisensa, poistaa niistä yksilöivät tiedot ja jakaa nauhoitteet tekoäly-yhtiöille kielimallien kehitystä varten.
Nyt Neon Mobilen väitteet tietoturvan priorisoinnista ovat kuitenkin osoittautuneet silkaksi sanahelinäksi. TechCrunchin tutkimuksissa selvisi, että kuka hyvänsä saattoi päästä käsiksi sekä tallennettuihin puheluihin että niihin liittyviin tietoihin. Data sijaitsi mitä ilmeisimmin miltei suojaamattomalla palvelimella.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Palvelimille näyttää kaiken lisäksi päätyneen paljon myös sellaista puhetta, jonka tallentamiseen ei ollut oikeutta. Osa käyttäjistä vaikuttaa pyrkineen maksimoimaan tulonsa nauhoittamalla salaa keskusteluja esimerkiksi kahviloissa, raportissa kuvaillaan.
Neon Mobile on nyt poistettu sekä App Storesta että Google Playsta. Sovelluksen kehittäjä Alex Kiam painotti yhä käyttäjien yksityisyyden ensisijaisuutta TechCrunchille antamassaan kommentissa ja kertoi päätyneensä keskeyttämään sovelluksen jakelun väliaikaisesti ongelmia ratkaistessaan.
Myös Applelle ja Googlelle on raportin mukaan kerrottu Neon Mobilen ongelmista, mutta teknologiajätit eivät ole julkisesti kommentoineet tilannetta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »