Applen saatua 15. syyskuuta julkaistua uudet merkittävät 26-käyttöjärjestelmäversionsa on se nyt aloittanut uuden beetatestikierroksen ensimmäisten pistepäivitysten myötä.
Apple on nyt julkaissut ensimmäiset sovelluskehittäjille suunnatut beetatestiversiot iOS 26.1:stä, iPadOS 26.1:stä, watchOS 26.1:stä, macOS 26.1:stä, tvOS 26.1:stä ja visionOS 26.1:stä.
Uusissa käyttöjärjestelmäversioissa Apple on laajentanut Apple Intelligence -tekoälytoimintojen, mukaan lukien AirPods-kuulokkeiden Live Translation -käännöstoiminnon, kielitukea.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Viimeksi mainittu on saanut tuen kiinalle (yksinkertaistettu ja perinteinen), italialle, japanille ja korealle. Alun perin tuettuja kieliä olivat englanti, ranska, saksa, portugali (Brasilia) ja espanja.
Apple Intelligence -tekoälytoiminnot laajemmin ovat puolestaan saaneet uusina lisäyksinä tuen kiinalle (perinteinen), tanskalle, hollannille, norjalle, portugalille (Portugali), ruotsille, turkille ja vietnamille.
Lisäksi mukana iOS 26.1:ssä pienempiä uudistuksia. Esimerkiksi Musiikki-sovelluksessa voi pyyhkäisemällä kelluvaa minisoitinta vaihtaa kappaletta eteen- tai taaksepäin listalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Kalenteri-sovellus puolestaan esittää uudella tavalla eri värisellä taustalla kohokohdat kaikista tapahtumissa listanäkymässä.
Kuvat-sovellus puolestaan on saanut parannetun videotoiston aikajanan. Lisäksi Apple on parantanut käyttöliittymäelementtien luettavuutta läpinäkyvyyttä vähentämällä.
Puhelin-sovellus taas on saanut Liquid Glass -viimeistelyn numeronäppäimistöön.
Suurempana muutoksena iOS 26 beta 1:n syövereistä on myös paljastanut Applen työstävän tukea MCP:lle (Model Context Protocol), joka on alun perin Anthropic-tekoäly-yhtiön luoma protokolla tekoälyagenttien toiminnan helpottamiseksi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Muista uusista käyttöjärjestelmäversioista iOS 26.1 beta 1:ssä Apple on siirtänyt Safarin latauspaneelin erilliseksi popup-laatikoksi.
iOS 26.1 Beta redesigns the Photos app’s video scrubber. pic.twitter.com/w36XBDu6VL
— Beta Profiles (@BetaProfiles) September 22, 2025
In iOS 26.1 Beta, Photos navigation buttons look more frosted for better visibility. pic.twitter.com/r2JnBDNbWL
— Beta Profiles (@BetaProfiles) September 22, 2025
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
iOS 26.1 Beta updates the Phone app keypad with Liquid Glass. pic.twitter.com/3wNrMy2NYA
— Beta Profiles (@BetaProfiles) September 22, 2025
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »