Suomalainen Oura Health kertoo ylittäneensä 5,5 miljoonan myydyn sormuksen rajan ja kaksinkertaisti liikevaihtonsa toista vuotta peräkkäin.
5,5 miljoonan sormuksen raja on ylittynyt tuotteen lanseerauksesta lähtien vuonna 2015. Yli puolet myynnistä on tapahtunut viimeisen vuoden aikana. Oura raportoi vuoden 2024 liikevaihdoksi yli 500 miljoonaa dollaria, mikä on yli kaksinkertainen edellisvuoteen verrattuna.
Lisäksi Ouran mukaan se on jälleen tänä vuonna matkamalla kaksinkertaistamaan liikevaihtonsa ja saavuttamaan miljardin dollarin myynnin vuonna 2025, samalla kannattavuuden jatkaessa kasvuaan.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Bloomberg raportoi lisäksi Ouran olevan nostamassa uutta 875 miljoonan dollarin rahoituskierrosta 10,9 miljardin dollarin arvostuksella, joka on yli kaksinkertainen verrattuna 5 miljardiin dollariin marraskuussa 2024.
Virallisesti Oura on ilmoitti nyt uudesta 250 miljoonan dollarin suuruisesta luottolimiitistä yhdessä JPMorgan Chasen, Goldman Sachsin, Bank of American, Barclaysin, Citin ja Wells Fargon kanssa. Luottolimiitti tukee yhtiön käyttöpääoman tarpeita ja kasvuhankkeita.
“ŌURA on myynyt yli 2,5 miljoonaa sormusta kesäkuun 2024 jälkeen – saman määrän, jonka kertymiseen yhtiöltä kului aiemmin yksitoista vuotta sen perustamisesta vuonna 2013 alkaen”, kommentoi Ouran toimitusjohtaja Tom Hale. “Tämä merkkipaalu kertoo tuotteemme suuresta kysynnästä ja heijastaa sekä Oura-jäsenille tuottamaamme arvoa että tiimimme tinkimätöntä sitoutumista jatkuvaan innovointiin, tehokkaaseen markkinointiin ja harkittuun laajentumiseen jälleenmyynti- ja yrityskumppanuuksien kautta.”
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Oura palvelee asiakkaita yli 150 maassa ja on nyt saatavilla yli 4 000 jälleenmyyntipisteessä kahdessakymmenessä maassa. Viime vuonna Oura nousi Yhdysvalloissa Amazonin nopeimmin kasvavaksi brändiksi.
Oura esitteli neljännen sukupolven sormuksensa Oura Ring 4:n lokakuun 2024 alussa, joka toi parannuksia mittaustarkkuuteen sekä on aiempaa virtaviivaisempi täydellä titaanirakenteella. Ouran liiketoimintamalliin kuuluu sormusten myynnin lisäksi kuukausi- tai vuosimaksullinen Oura-jäsenyys, joka käytännössä vaaditaan sormuksen täysimittaiseen käyttöön.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »