Googlen Dicover- eli Tutki-näkymässä voi vastedes seurata myös sosiaalisen median tilejä ja verkkosivustoja. Google tiedottaa uudistuksista blogissaan.
Google-sovelluksen Discover-osio on parhaimmin Google-sovelluksesta ja Android-puhelimista tuttu näkymä, johon on koottu sosiaalisen median syötteitä mukailevalla tavalla käyttäjää kenties kiinnostavia sisältöjä eri kanavista. Tästä eteenpäin näkymä esittää julkaisuja myös YouTubesta, Instagramista ja viestipalvelu X:stä mahdollistaen samalla erikseen sivustojen ja tuottajien seuraamisen sovellusta vaihtamatta.
Käytännössä näkymästä tulee täten entistä monipuolisempi, eikä käyttäjän välttämättä tarvitse siirtyä vaikkapa Instagramiin suosikkituottajansa uusimpia julkaisuja katsellakseen. Sosiaalisen median ohella Discoveria päivitetään samalla uutismedioiden ulkopuolisilla sivustoilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Blogissaan Google ei edelleenkään erikseen tarkenna, mitä esimerkiksi Instagram-tuottajien tai sivustojen ylläpitäjien on tehtävä saadakseen näkyvyyttä käyttäjien Discover-syötteillä. Mikäli syötteellään näkee jotakin kiinnostavaa, onnistuu seuraaminen joka tapauksella parilla napautuksella.
Google-haun Discover-näkymän uudistusten jakelu on käynnistymässä lähipäivinä sekä älypuhelimilla että selaimilla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »