Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vierailee paraikaa Isossa-Britanniassa, ja sopivasti vierailun yhteydessä Microsoft on ilmoittanut merkittävistä panostuksista maahan. Ohjelmistojätti suunnittelee 30 miljardin dollarin sijoituksia saarivaltioon.
Microsoft sijoittaa Isoon-Britanniaan seuraavan neljän vuoden aikana noin 30 miljardia dollaria eli reilut 25 miljardia euroa panostaen maassa muun muassa tekoälyn kehittämisen edellyttämään infrastruktuuriin. Suunnitelmissa on muun muassa maailman suurimman supertietokoneen rakentaminen maahan, yhtiön toimitusjohtaja Satya Nadella vahvistaa Microsoftin tiedotteessa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nadellan mukaan sijoituksilla ei ainoastaan vastata kuluttajien kysyntään, vaan myös vahvistetaan taloudellisia siteitä, jotka hyödyttävät ”Atlantin molempia puolia”. Toimitusjohtaja viittaa myös Yhdysvaltain presidentti Trumpin ja Ison-Britannian pääministeri Keir Starmerin ajamiin tekoälyn kehityssuunnitelmiin.
Microsoftin lisäksi myös Google, Nvidia ja OpenAI ovat hiljattain kertoneet merkittävistä sijoituksista Isoon-Britanniaan, aiheesta kirjoittava CNBC huomauttaa. Yhteensä sijoitukset kohoavat yli 40 miljardiin Microsoftin ollessa selvästi suurin yksittäinen panostaja.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »