Suomen suurin kodinelektroniikkaketju Gigantti saa uuden toimitusjohtajan vuoden 2026 alussa, kun tehtävässä aloittaa Riku Kuusisto.
Gigantti kertoi uuden toimitusjohtajan nimityksestä elokuun lopulla. Aiemmin kesäkuussa kerrottiin Gigantin toimitusjohtajana keväästä 2023 alkaen toimineen Niko Sandströmin jättävän tehtävän ja siirtyvän vetämään strategisia projekteja Gigantin emoyhtiöön Elkjøp Nordiciin lokakuun alusta.
Gigantin uusi toimitusjohtaja Riku Kuusisto on tehnyt pitkän uran vähittäiskaupan ja kuluttajaliiketoiminnan johtotehtävissä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Riku Kuusisto siirtyy Gigantille Specsaversin Pohjois-Euroopan operatiivisen johtajan toimesta ja aloittaa virallisesti uudessa tehtävässään tammikuussa 2026. Ensimmäiset viikot tulevat olemaan hänen mukaansa täynnä kohtaamisia, kuuntelua ja uuden oppimista.
”Gigantilla on vahva asema markkinassa, tunnettu brändi ja huippuammattilaisten tiimi. Toimitusjohtajuudessa yhdistyvät operatiivinen ja strateginen tekeminen, ihmisten johtaminen ja mahdollisuus vaikuttaa laajasti kuluttajaliiketoimintaan. Nämä olivat kaikki ratkaisevia syitä lähteä mukaan”, kertoo Riku Kuusisto.
Kuusisto on toiminut pitkään operatiivisessa johdossa kansainvälisessä ympäristössä. Hän korostaa, että keskeisimmät opit uralta liittyvät ihmisten välisiin yhteyksiin – asiakaskokemuksen jatkuvaan kehittämiseen, sekä kykyyn rakentaa siltoja johdon ja henkilöstön välille.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Kodinelektroniikka ei ole enää vain laitteita, vaan osa ihmisten yhteydenpitoa, työskentelyä, oppimista ja viihtymistä. Kun teknologia toimii, arki toimii. Gigantilla on mahdollisuus tehdä teknologiasta helppoa, ymmärrettävää ja saavutettavaa kaikille. Tämä on minulle äärimmäisen motivoiva tehtävä”, hän kuvailee.
Muutosjohtaminen on ollut Kuusiston uralla aina läsnä.
”Olen ymmärtänyt, että muutos ei ole vain prosessi, se on tunne. Kun sen sisäistää, voi johtaa muutosta niin, että ihmiset kulkevat mukana. Uskon avoimuuteen, selkeyteen ja jatkuvaan vuoropuheluun, ja haluan olla lähellä arjen tekemistä. Toivon, että aloittaessani pääsen välittämään tätä paitsi henkilöstölle, myös asiakkaille, kumppaneille ja muille yhteistyötahoille”, Kuusisto kertoo.
Gigantin emoyhtiön, Elkjøp Nordic AS:n toimitusjohtaja Fredrik Tønnesen on tyytyväinen nimitykseen Gigantin uuden toimitusjohtajan nimitykseen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Olen erittäin iloinen Rikun nimityksestä. Hänen laaja kokemuksensa niin suomalaisesta kuin kansainvälisestä liiketoiminnasta tekee hänestä korvaamattoman vahvistuksen johtoryhmäämme. Olen vakuuttunut, että Kuusisto sopii erinomaisesti Gigantin organisaatioon ja on oikea henkilö viitoittamaan strategiaa ja suuntaa, parantamaan sekä asiakastyytyväisyyttä että taloudellisia tuloksia. Odotan innolla yhteistyötämme ja sitä, mitä hän ja Gigantin tiimi tulevat yhdessä saavuttamaan”, Tønnesen kertoo.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »