NotebookLM:n videoista tekemät yhteenvedot ovat nyt saatavilla myös suomeksi. Kaikkiaan tuki kattaa nyt jo yli 80 kieltä.
Googlen esimerkiksi opiskelijoille suunnattu NotebookLM-tekoälytyökalu sai aiemmin kesällä videoyhteenvetoja tuottavan toiminnon. Palvelu tuottaa diaesitystä muistuttavia videoita nostaen tärkeimmät asiat esiin sekä tekstinä että ääneen, minkä ohella se osaa etsiä soveltuvia taulukoita, kuvia ja tilastoja käyttäjän asiakirjoista.
Tähän asti yhteenvedot ovat toimineet vain englanniksi, mutta nyt kielitukea on kerralla laajennettu roimasti. Mukana ovat myös suomi, ruotsi ja muut pohjoismaiset kielet, Googlen tukisivuilta selviää.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös podcasteja muistuttaviin ääniiyhteenvetoihin on samalla tehty parannuksia. Ne ovat vastedes aiempaa pidempiä ja kiehtovampia kielestä riippumatta, Google kertoo.
Käyttäjä voi itse vaikuttaa videoyhteenvetoihin muun muassa määrittelemällä lähtötason tai tavoitteet. Mikäli NotebookLM:lle mainitsee esimerkiksi olevansa aloittelija tai tahtovansa laajentaa osaamistaan tietyllä osa-alueella, mukauttaa se luomuksiaan välittömästi.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Alla olevalla videolla esitellään NotebookLM:n videoyhteenvetoja.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »