OnePlussan sisarbrändi Realme tulee esittelemään 27. elokuuta jälleen uuden konseptipuhelimen suurella akulla.
Ennakossa Realme on vihjaillut tulevan konseptipuhelimensa sisältävän 15 000 milliampeeritunnin akun.
Suurikokoisissa, paksuissa älypuhelimissa näin suuri akkukapasiteetti ei ole edes poikkeuksellinen, mutta Realmen konseptipuhelimella ei näytä olevan paksuutta paljoa tavanomaisia älypuhelimia enempää. Aivan solakimmasta päästä puhelin ei kuitenkaan ole.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin toukokuussa Realme esitteli 8,5 millimetriä paksun konseptipuhelimen 10 000 milliampeeritunnin akulla. Tämän aiemman konseptipuhelimen akussa piin osuus oli nostettu Realmen mukaan tuolloin ennätykselliseen 10 prosenttiin ja energiatiheys on jopa 887 Wh/L.
Älypuhelinten akkukapasiteetit ovat viime aikoina kasvaneet vauhdilla pii-hiiliakkuteknologian käyttöönoton ja kehittymisen myötä. Pii-hiiliakkuteknologia mahdollistaa entistä suuremman energiatiheyden pienikokoisissa akuissa.
Realmen mukaan sen uudessa konseptipuhelimessa riittää potkua 50 tunnin keskeytyksettömään suoratoistovideoiden katseluun.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisätietoa uudesta konseptipuhelimesta saadaan 27. elokuuta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »