Älysormusmarkkinoilla Yhdysvalloissa on tapahtunut merkittävä käänne.
Suomalainen Oura Health on voittanut oikeusjutun kahta kilpailijaansa, Ultrahumania ja RingConnia, vastaan Yhdysvaltain kansainvälisessä kauppakomissiossa (ITC). Päätöksen seurauksena molempien yhtiöiden älysormusten myynti kielletään Yhdysvalloissa.
ITC:n mukaan Ultrahuman ja RingConn loukkasivat Ouralle myönnettyjä patentteja, minkä vuoksi komissio määräsi ne alustavasti tuonti- ja myyntikieltoon. Tuomio vaatii vielä vahvistamisen komissiolta.
Ratkaisu tullee pönkittämään entisestään Ouran asemaa markkinajohtajana Yhdysvalloissa.
Oura on tähän mennessä toimittanut yli 2,5 miljoonaa sormusta maailmanlaajuisesti ja sen brändi on vakiinnuttanut asemansa tunnetuimpana älysormusvalmistajana. Ultrahuman ja RingConn olivat tarjonneet kuluttajille edullisempia ja osin erilaisella laitteistolla varustettuja vaihtoehtoja.
Oura kommentoi päätöstä toteamalla, että ratkaisu ”vahvistaa tiukimman mahdollisen tarkastuksen tuloksena, että Ouran patentit ovat päteviä ja täytäntöönpanokelpoisia, ja vahvistaa Ouran patenttien vahvuuden lisäksi myös pitkän aikavälin immateriaalioikeusstrategiaamme”.
Oura on panostanut aggressiivisesti patentteihinsa ja niiden hyödyntämiseen myös suojaavassa tarkoituksessa viime vuosina.
Ouran merkittävimmäksi kilpailijaksi markkinoilla on noussut Samsung. Myös Ouran ja Samsungin välillä on ollut oikeudellisia erimielisyyksiä. Samsung yritti alun perin jo ennen oman Galaxy Ringin julkaisua suojautua ennenaikaisesti Ouran mahdollisilta patenttikanteilta, mutta oikeudessa Samsung ei ole pyrkimyksissään menestynyt. Oura ei kuitenkaan ole myöskään täysimittaisesti hyökännyt Samsungia vastaan patenteillaan.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »