Google myöntyi miljoonasakkoihin Australiassa. Oman hakukoneen laittomasta suosimisesta seurasi 30 miljoonan euron rapsut.
Android-järjestelmää kehittävä Google pyrki parantamaan hakukoneensa asemaa Australiassa solmimalla sopimuksia maan suurimpiin kuuluvien teleoperaattorien, Telstran ja Optuksen, kanssa. Hakukonejätti jakoi osan hakukoneestaan saamistaan tuloista operaattoreille korvauksena siitä, että ne toimittivat älypuhelimia Google-sovellus asennettuna ja Google hakukoneeksi valittuna, Reuters kirjoittaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Googlen toimia alettiin sittemmin tutkia, ja nyt oikeus on tulkinnut sopimusten olleen Australian kilpailulakien vastaisia. Oikeus tuomitsi Googlen 55 miljoonan Australian dollarin, noin 30 miljoonan euron, sakkoihin, jotka yhtiö on myöntynyt maksamaan.
”Tämänpäiväinen päätös antaa miljoonille australialaisille lisää valinnanvapautta tarjoten samalla kilpaileville hakukoneiden tarjoajille mahdollisuuden merkittävään näkyvyyteen australialaiskuluttajien keskuudessa”, maan kilpailuviranomainen ACCC kommentoi oikeuden päätöstä.
Google ja ACCC ovat yhdessä ilmoittaneet liittovaltion oikeudelle, että Google maksaa 55 miljoonan paikallisen dollarin sakot. Oikeuden on vielä päätettävä, onko summa rikkomuksiin nähden sopiva, mutta tapaus vaikuttaa jotakuinkin selvältä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »