Google-haun tekoälyä hyödyntävä AI Mode -käyttötila on saamassa neljä merkittävää uudistusta.
Google-hakuun on viime kuukausina kehitelty tekoälyyn perustuvaa käyttötilaa, ja hiljattain Gemini 2.5 Pro -tuen saanut AI Mode osaa jatkossa tulkita myös Google Lensin kautta jaettua live-videota. Lisäksi palveluun voi jatkossa jakaa kuvia ja PDF-asiakirjoja sekä älypuhelimella että tietokoneilla, Google kuvailee.
Ennen pitkää myös Google Drive -tuen saava uudistus täydentää asiakirjoista saatuja tietoja Google-hakutuloksilla luoden kattavia paketteja hakulausekkeiden perusteella.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Lisäksi kehitteillä on Gemini-sovelluksen vastaavaa ominaisuutta muistuttava Canvas-tila, jolla käyttäjät voivat luoda suunnitelmia ja pitää kirjaa projektiensa etenemisestä alati päivittyvällä katsauksella. Canvas-tilan pikavalinta on jatkuvasti esillä AI-tilan sivupalkissa.
Kuten edellä mainittiin, voi Google-haun tekoälytilalle ennen pitkää jakaa myös live-kuvaa puhelimen kameralla. Google Lensistä käynnistettävällä uudistuksella voi esimerkiksi pyytää apua meneillään oleviin kokeiluihin tai kysäistä mielipidettä asukokonaisuudesta.
Samainen AI Mode -tila on ennen pitkää tulossa myös Google Chromeen tietokoneilla, joilla tilan voi käynnistää hakupalkin pikavalinnalla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Google-haun tekoälytilan uudistukset on määrä julkaista ensin rajoitetusti englanninkielisillä alueilla. Ennen pitkää niiden saatavuus laajentunee, mutta tarkkaa aikataulua ei toistaiseksi tiedetä.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla









Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »