Samsung näyttää poistaneen älypuhelinten viimeisimmän One UI 8 -ohjelmiston yhteydessä käyttäjiltä mahdollisuuden käynnistyslataajan eli bootloaderin avaamiseen.
Lukituksesta avattavissa oleva bootloader mahdollistaa laitteen ”roottaamisen” ja näin ennen kaikkea vaihtoehtoisten Android-asennusten käyttöönoton laitteessa. Mahdollisuus on tärkeä erityisesti harrastuneemmille käyttäjille.
Jo aiemmin Samsung on tarjonnut käynnistyslataajan avaamismahdollisuuden vain osalla markkinoista, eikä eikä enää pitkään aikaan esimerkiksi Yhdysvalloissa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nyt kuitenkin SammyGuru-sivuston mukaan mahdollisuus käynnistyslataajan poistamiseen on kadonnut One UI 8:sta. Aiemmin tarjolla ollut kehittäjäasetus OEM-lukituksen poistamiseen ei ole enää saatavilla. Muutos on havaittu niin One UI 8:n beetatestiversiossa Galaxy S25 Ultralle kuin myös Galaxy Z Flip7:ssä ja Galaxy Z Fold7:ssä, joissa One UI 8 on esiasennettuna. Myös ohjelmiston koodi vahvistaa tapahtuneen muutoksen.
Suurimmalle osalle Samsung-puhelinten käyttäjistä muutoksella ei ole mitään vaikutusta.
Esimerkiksi vaihtoehtoisiin Android ROM -versioihin tykästyneille harrastelijoille kyseeessä on kuitenkin ikävä isku, sillä ohjelmistoa Samsung-puhelimissa ei voi jatkossa vaihtaa. Vaihtoehtoisten ohjelmistojen suosio on kuitenkin näppituntumalta arvioituna ollut laskussa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Samsung ei ole toistaiseksi vahvistanut tai kommentoinut asiaa, mutta todennäköisesti muutosta perusteltaisiin tavalla tai toisella turvallisuudella.
Myös osa muista Android-valmistajista on tiukentanut linjaansa käynnistyslataajan avaamisen viime vuosien aikana. Näin on tehnyt esimerkiksi Xiaomi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla






Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »