Nousevien sisältöjen näkymä katoaa YouTubesta. Käyttäjien katselutottumukset ovat muuttuneet, Googlen palveluvalikoimaan kuuluva videoalusta perustelee.
Kullakin hetkellä suosittuja sekä nopeasti huomiota kerääviä videoita listaava Nousussa-näkymä (engl. Trending) julkaistiin YouTubeen vuonna 2015, ja siitä lähtien käyttäjät ovat helposti voineet etsiä uutta, maailmalla suosittua katseltavaa. Viime vuosina näkymän käyttö on kuitenkin merkittävästi vähentynyt katselumieltymysten eriytyessä.
Yksittäiset trendit eivät enää kuvasta YouTube-katselijoiden käyttäytymistä yhtä hyvin kuin vuonna 2015, YouTuben blogissa perustellaan, ja suosituimpien pätkien listat saattavat eri alueilla ja eri ihmisryhmien keskuudessa näyttää hyvin erilaisilta. Nousussa-näkymä ei täten enää ole yhtä kiintoisa kuin aiemmin.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tätä nykyä käyttäjät löytävät uutta katseltavaa muun muassa suositusten, Shorts-lyhytvideoiden, kommenttien ja YouTube-yhteisöjen kautta. Nousussa-näkymän tilalle onkin tulossa uusi osio eri aihealueita kuvaaville listoille.
Omat listansa saavat ensi alkuun suositut musiikkivideot, podcastit, elokuvatrailerit sekä pelaamiseen liittyvät sisällöt, ja näkymä on hieman erilainen jokaisella käyttäjällä. Myöhemmin aihealuaita on määrä ottaa mukaan enemmänkin, YouTube kertoo.
Muun muassa YouTuben Tutki-näkymä sekä tilattujen kanavien näkymä tarjoavat yhä sisältöjä, joita algoritmi ei ole personoinut eli mukauttanut käyttäjäkohtaisesti. Maailmanlaajuisesti suosiotaan kasvattavia videoita esittävä Nousussa-näkymä kuitenkin poistuu YouTubesta lähiaikoina.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla







Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »