Samanaikaisesti, kun useampia paljastuksia on nähty jo seuraavan sukupolven taittuvanäyttöisestä Razr-puhelimesta, on Motorola yllättänyt esittelemällä Yhdysvalloissa yhteistyössä Paris Hiltonin kanssa vielä uuden erikoisversion Razr+ 2024:stä.
Razr+ 2024 on Euroopan markkinoilla Razr 50 Ultra -nimellä myyty, alkujaan toukokuussa 2024 lanseerattu taittuvanäyttöinen simpukkapuhelin.
Nyt Motorola on esitellyt Razr+ 2024:stä uuden 13. helmikuuta alkaen saataville tulevan väriltään pinkin erikoisversion yhdysvaltalaisen näyttelijän, laulajan, mallin ja seurapiirijulkkiksen Paris Hiltonin kanssa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Paris Hilton Edition -erikoisversio on varustettu Paris Hiltonin signeerauksella sekä That’s Hot -merkinnällä saranassa, minkä lisäksi se erottuu tavanomaisesta myös myyntipakkauksen varustukseltaan, johon lukeutuu vegaaninahkainen käsilaukkua muistuttava suojakuori, laturi, kaksi rannehihnaa sekä erikoispakkaus. Erikoisversioon on myös ladattu eksklusiivisia taustakuvia sekä Paris Hiltonin tallentamia kustomoituja soitto- ja ilmoitusääniä, kuten myös erityinen versio Motorolan Hello Moto -tunnusäänestä.
Paris Hilton oli mukana aikanaan alkuperäisen Razrinkin markkinoinnissa, kuin myös mainosti tavallista pinkkiä Razr+ 2024:ää viime vuonna lanseerauksen yhteydessä.
Paris Hilton -erikoisversio Razr+ 2024:stä tulee saataville vain Yhdysvalloissa ja Motorolan omasta verkkokaupasta rajoitettuna eränä 1 199,99 dollarin hinnalla.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »