Spotifyn Premium-asiakkaat ovat viime viikkoina kuulleet mainoksia musiikin lomassa. Spotify tutkii kummallista tilannetta.
Mainokseton kuuntelukokemus on vain yksi maksullisen Spotify Premiumin eduista, mutta monille se lienee tärkeimpiä syitä tilaajaksi ryhtymiselle. Viime aikoina monet Premium-käyttäjät ovat yhtä kaikki joutuneet kuuntelemaan mainoksia ja jakaneet hämmentyneitä kokemuksiaan Spotifyn tukipalstoilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Myös Spotify on sittemmin havahtunut tilanteeseen, esimerkiksi Android Authority vahvistaa. Yhtiö tutkii parhaillaan tilannetta, Spotifyn tiedottaja kertoo käyttäjille suunnatussa vastauksessaan, ja pyytää käyttäjiltä apua sen ratkaisemiseen.
Kaikkia mainoksia Premium-tilauksesta huolimatta kuulevia pyydetään ilmoittamaan asiasta Spotifylle. Ilmoitukseen on hyvä lisätä tiedot käytössä olevasta älypuhelinmallista, sovellusversiosta sekä käytettävästä ohjelmistosta (kuten Android tai iOS), mikäli ei sitten käytä musiikkialustan selainversiota.
Myös videoita mainoksista voi lähettää, sillä kaikesta lisätiedosta voi olla apua, Spotify kuvailee. Tavallisimpia ratkaisuja, kuten Spotify-sovelluksen välimuistin tyhjentämistä, kannattaa niin ikään kokeilla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Premium-tilaajia hämmentävissä mainoksissa on kyse tilapäisestä häiriöstä eikä esimerkiksi rajatusta testistä. Toistaiseksi on epäselvää, kuinka laajalti maksavat asiakkaat mainoksia kuulevat, mutta raporttien määrästä päätellen kyse ei ole yksittäistapauksista.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »