Meta myi viime vuonna yli miljoona paria Ray-Banin kanssa kehittämiään älylaseja. Toimitusjohtaja Zuckerberg uskoo kovaan kasvuun.
Metan perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on hiljattain kommentoinut yhtiönsä kameroilla, kaiuttimilla ja mikrofoneilla varustettujen Ray-Ban-älylasien myyntimääriä tiettävästi ensimmäistä kertaa. Zuckerberg puhui asiasta sisäisessä palaverissa, jonka kulusta The Verge on saanut lähteiltään tietoja.
Zuckerbergin mukaan suurin kysymys on, kuinka monet älylasit yhtiö kauppaa vuonna 2025.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Pääsemmekö tänä vuonna miljoonasta kahteen? Vai pääsemmekö miljoonasta viiteen miljoonaan?” Zuckerbergin kerrotaan pohtineen.
Toimitusjohtaja odottaa myös kilpailun kiristyvän hiljalleen vuoden 2025 aikana. Zuckerbergin mukaan Meta ”käytännössä keksi koko tuoteryhmän”, eikä todellisia haastajia ole liiemmin näkynyt. Yhtiön onkin syytä hyödyntää otollista asemaansa ja esitellä Ray-Ban-älylaseja mahdollisimman monille, toimitusjohtaja arvioi.
Meta ei kommentoinut asiaa The Vergelle, ja virallisesti myyntimääristä ei ole kerrottu. Esimerkiksi älypuhelimiin verrattuna miljoona on toki varsin vähän, mutta älylasien markkinat ovat toisaalta vasta kasvamassa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Metan Ray-Ban-älylaseihin on viime aikoina lisätty uusia tekoälyyn perustuvia toimintoja. Aiemmin yhtiöltä on myös huhuttu uusia älylaseja vuoden 2025 aikana, mutta toistaiseksi asiasta ei ole varmuutta.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »