Tekoälyn hittisovellukseksi viime aikoina noussut kiinalainen DeepSeek ei ole enää saatavilla Applen App Storesta tai Google Playsta Italiassa.
DeepSeek on noussut monissa maissa ympäri maailman sovelluskauppojen ladatuimmaksi sovellukseksi viime viikon lopulla ja tämän viikon alussa. DeepSeek-sovelluksessa ilmaiseksi käytettävissä ovat yhtiön V3- ja R1-tekoälymallit, jotka haastavat kyvykkyydeltään esimerkiksi OpenAI:n GPT-4o:n ja o1:n.
Uutistoimisto Reutersin mukaan keskiviikkona DeepSeek-sovellus katosi Applen ja Googlen sovelluskaupoista Italiassa. Ilmoitus kaupoissa kertoi, ettei sovellusta ole saatavilla maassa tai alueella tai ettei se ole tuettu.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Syytä DeepSeekin poistumiselle sovelluskaupoista Italiassa ei ole vahvistettu, mutta Italian tietosuojaviranomainen Garante totesi tiistaina pyytävänsä DeepSeekiltä selvitystä henkilökohtaisten tietojen käsittelystä. Viranomainen vaati tietoja siitä, kuinka tietoja kerätään, mistä lähteistä ja mihin tarkoituksiin ja millä perusteilla sekä tallennetaanko tietoja Kiinaan. Aikaa vastauksille viranomainen antoi 20 päivää.
Muissa EU-maissa kuin Italiassa DeepSeek on toistaiseksi pysynyt saatavilla. Italiassakin sovellus on jatkanut toimintaansa käyttäjillä, jotka olivat sen ehtineet jo ladata.
Italian tietosuojaviranomainen tunnetaan tiukasta linjastaan, ja pari vuotta sitten sen toimet johtivat hetkellisesti myös ChatGPT:n kieltämiseen, kun sitä epäiltiin Euroopan unionin lainsäädännön rikkomisesta. Joulukuussa italialaisviranomainen lätkäisi 15 miljoonan euron sakot OpenAI:lle tutkintansa päätteeksi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »