Applelta odotetaan edelleen lisää muutoksia iOS- ja iPadOS-käyttöjärjestelmiin EU-alueella.
Keväällä 2024 voimaan astuneiden Euroopan unionin digimarkkinasäädöksen vaatimusten mukaisesti Apple on jo muun muassa avannut iPhonen ja iPadin ensi kertaa muille, vaihtoehtoisille sovelluskaupoille sekä avannut iPhonen muille lähimaksupalveluille. Lisäksi Apple on muun muassa mahdollistanut laajemmin eri oletussovellusten valinnan sekä tuonut Safari-selaimeen uuden oletusselaimen valintanäkymän.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Tällä viikolla komissio julkaisi uuden asiakirjan osana tutkimuksiaan Applesta. Asiakirjassa Euroopan komissio ohjeistaa Applea moniin muutoksiin, jotta kolmansien osapuolten kehittäjillä ja muilla laitevalmistajilla on paremmat toimintamahdollisuudet Applen laitteiden kanssa.
Komissio haluaa Applen esimerkiksi helpottavan esimerkiksi muiden valmistajien kuulokkeiden ja älykellojen käyttöä iPhone- ja iPad-laitteidensa kanssa. Euroopan unionin digimarkkinasäädös velvoittaa yhtiöitä parantamaan yhteensopivuutta myös kolmannen osapuolen tarjonnan kanssa, mitä Apple ei toistaiseksi ole täyttänyt iOS- ja iPadOS-ohjelmistoineen EU:n näkemyksen mukaan.
Komissio on esittänyt, että Applen tulisi esimerkiksi tarjota iOS:n ja iPadOS:n ilmoitukset saataville muiden valmistajien laitteille samaan kuin omillekin laitteilleen, kuten Apple Watchille.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Komission mukaan Applen tulisi myös mahdollistaa kolmansien osapuolten sovelluksille täysi toiminta taustalla, mikä on tällä hetkellä mahdollista vain Applen omille sovelluksille. Lisäksi asiakirjassa on puututtu myös esimerkiksi Applen AirPlay- ja AirDrop-toimintoihin, jotka ovat tällä hetkellä rajoittuneet vain sen omiin tuotteisiin.
Euroopan komissio on asettanut Applelle takarajaksi 9. tammikuuta 2025 vaatimuksiin vastaamiseksi.
Applella uusia EU:sta kantautuvia vaatimuksia ei ole otettu ilomielin vastaan. Apple on kritisoinut vaatimuksia ja korostanut toimintatapojensa taustalla olevan muun muassa yksityisyyden ja turvallisuuden varjelun. Applen mielestä digimarkkinasäädöksen vaatimukset sen laitteista ja ekosysteemistä vähemmän turvallisen ja vaarantavat käyttäjien tiedot.
Apple on myös erikseen nostanut esiin, kuinka Facebookin, Instagramin ja WhatsAppin omistaja Meta on jättänyt Euroopan komissiolle eniten yhteensopivuusvaatimuksia Applen toimintoihin digimarkkinasäädöksen alla.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
”Jos Applen täytyisi hyväksyä kaikki nämä pyynnöt, Facebook, Instagram ja WhatsApp voisivat antaa Metalle mahdollisuuden lukea käyttäjän laitteessa kaikki hänen viestinsä ja sähköpostinsa, nähdä jokaisen hänen soittamansa tai vastaanottamansa puhelun, seurata kaikkia käytettäviä sovelluksia, skannata kaikki heidän valokuvansa, katsoa heidän tiedostojaan ja kalenteritapahtumiaan, kirjata kaikki heidän salasanansa ja paljon muuta. Nämä ovat tietoja, joita Apple itse on päättänyt olla käyttämättä tarjotakseen käyttäjille parhaan mahdollisen suojan”, Applelta todetaan.
Meta väittää tarvitsevansa nykyistä syvemmän pääsyn iOS-käyttöjärjestelmän tarjotakseen paremman käyttökokemuksen laitteissaan, kuten Ray-Ban-älylaseissa sekä Meta Quest -virtuaalilaseissa.
Apple on eri mieltä. ”Monissa tapauksissa Meta pyrkii muuttamaan toimintoja tavalla, joka herättää huolta käyttäjien yksityisyydestä ja turvallisuudesta ja joka näyttää olevan täysin riippumaton Metan ulkoisten laitteiden, kuten Meta-älylasien ja Meta Questien, todellisesta käytöstä”, toteaa Apple julkaisemassaan tiedoksiannossa.
Jos Applen vastaukset tammikuussa eivät tyydytä Euroopan komissiota, voi se käynnistää jatkotoimet Applea vastaan. Lopulta digimarkkinasäädöksen rikkomisesta on mahdollista määrätä jopa 10 prosenttiin maailmanlaajuisesta vuotuisesta liikevaihdosta kohoavat sakot.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Applen odotetaan saavan ensimmäiset sakkonsa digimarkkinasäädöksen puutteellisesta noudattamisesta jo lähiaikoina. Sakkojen julkaisua odotettiin jo marraskuussa, mutta lopulta näin ei tapahtunut.
Euroopan komissio totesi tuolloin, että digimarkkinasäädöksen pitäisi mahdollistaa sovelluskehittäjille maksutta kertoa vaihtoehtoisista halvemmista ostomahdollisuuksista, ohjata käyttäjiä näihin tarjouksiin sekä mahdollistaa ostosten tekeminen. Komission mukaan Apple ei eri rajoitustensa vuoksi täytä näitä vaatimuksia. Apple ei ole sallinut sovelluskehittäjille esimerkiksi hintatietojen tarjoamista sovelluksissa tai vaaditulla tavalla tarjonnut sovelluskehittäjille mahdollisuutta kertoa tarjouksistaan ja vaihtoehtoisista sovellusten jakelukanavista.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »