Vuonna 2020 perustettu Nothing on noussut viime aikoina nopeimmin kasvavaksi älypuhelinbrändiksi.
Vuonna 2024 Nothing on täydentänyt valikoimaansa edullisemmilla malleilla – maaliskuussa julkistetulle Phone (2a):lla ja heinäkuussa sen tehokkaammalla Phone (2a) Plus -versiolla. Edellisen kärkimallinsa Phone (2):n Nothing julkisti jo heinäkuussa 2023.
Nyt tuoreen huhun mukaan Nothingilla on työn alla kolme uutta älypuhelinta. Vuotaja Yogesh Brar kertoo, että kolme parhaillaan aktiivisesti kehitettyä puhelinta julkaistaan todennäköisesti jo vuoden 2025 ensimmäisen puoliskon aikana.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Nothingin perustaja ja toimitusjohtaja Carl Pei vahvisti yllättäen jo kesäkuussa 2024, että Nothing Phone (3) on tulossa vasta vuonna 2025. Syyksi parin vuoden väliin edeltäjästä Pei mainitsi panostukset tekoälyyn.
Hiljattain GeekBench-suorituskykytestistä paljastui Nothing-puhelin mallikoodilla A059 ja ilmeisesti Qualcomm Snapdragon 7s Gen 3 -järjestelmäpiirillä. Joissakin raporteissa tästä puhelimesta on puhuttu Nothing Phone (3):n nimellä ilman sen parempaa perustetta. Nothing Phone (3):n sijaan kyse voi todellisuudessa olla myös Phone (3a):sta tai jostakin muusta mallista.
Toisaalta alustavien huhujen mukaan tulossa Nothingilta voisi olla Phone (3):n lisäksi Phone (3) Pro, joka olisi ennemmin Phone (2):n suora seuraaja.
There are 3 new phones from Nothing under active development right now.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
These Will likely cover H1 2025
— Yogesh Brar (@heyitsyogesh) November 29, 2024
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »