Kotien äänentoistojärjestelmistä tunnettu Sonos on ajautunut kriisin keskelle, muun muassa epäonnistuneen sovelluspäivityksen johdosta.
Kaiuttimia pitkään tarjonneen Sonosin nykyiseen strategiaan kuuluu laajentuminen uusiin tuotekategorioihin, mutta se ei ole lähtenyt liikkeelle kovinkaan onnistuneesti.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sonosin odotukset kuulokkeiden menestykselle eivät näytä toteutuneen.
Bloombergin Mark Gurman on raportoinut viimeisimmässä Power On -uutiskirjeessään Sonosin alun perin suunnitelleen kuulokkeidensa tuotantomääräksi 900 000 – 1 miljoona vuodessa (2 500 kappaletta päivässä). Todellinen tuotantomäärä on nyt kuitenkin jouduttu leikkaamaan karkeasti 250 kappaleeseen päivässä, vastaten vain 90 000 – 100 000 kappaletta vuodessa. Sonos Ace -kuulokkeiden tuotanto ja vastaavasti myynti näyttävät siis olevan jäämässä vain noin kymmenesosaan suunnitellusta.
Taustalla myös Sonos-kuulokkeiden heikossa menekissä saattaa vaikuttaa Sonosin hallintasovelluksen katastrofaalinen päivitys. Sonos uudisti sovelluksensa keväällä, ja uusi versio on kerännyt murskaavaa kritiikkiä heikosta toimivuudestaan sekä puuttuvista toiminnoista. Sonosin toimitusjohtaja on pyytänyt ongelmia anteeksi, ja yhtiössä on jopa harkittu vanhan sovelluksen uudelleenjulkaisua, jota ei kuitenkaan lopulta päätetty toteuttaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Sonos-käyttäjien tyytyväisyyttä nakertanut sovelluspäivitys voi olla johtanut myös kuulokkeiden heikkoon myyntiin: kukapa haluaisi ostaa uutta tuotetta firmalta, jonka toiminta on juuri aiheuttanut karvaan pettymyksen.
Kuulokkeiden alhaisen suosion lisäksi sovelluspäivityksen vaikutukset näkyvät myös toisen uuden tuotekategorian Sonos-tuotteen lanseerauksen viivästymisessä. Mark Gurman raportoi Sonosin lykänneen uuden televisioon kytkettävän älylaitteensa koodinimeltään Pinewood julkaisua tammikuulta maaliskuulle.
Lisäksi Sonos on vahvistanut lykkäävänsä muitakin uutuustuotteitaan keskittyessään korjaamaan ensin sovelluksensa.
Vaikeassa tilanteessa Sonos on päätynyt leikkaamaan kustannuksiaan vähentämällä noin 100 työntekijää vastaten 6 prosenttia henkilöstöstä. Kuluvana vuonna Sonosin osakekurssi on laskenut noin kolmanneksella.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »