Oppon alabrändinä OnePlussan rinnalla toimiva, Suomenkin markkinoille alkuvuoden 2022 aikana rantautunut Realme on kertonut järjestävänsä Realme GT Neo 3 -sarjan älypuhelinten globaalin lanseeraustilaisuuden tiistaina 7. kesäkuuta.
Tulossa ovat ainakin Realme GT Neo 3 ja Realme GT Neo 3T, mutta niiden lisäksi Realmen mukaan sarjassa tullaan näkemään myös kolmas malli, jonka osalta ei kuitenkaan ole vielä tarkempia tietoja.
Realme julkisti Kiinassa jo 22. maaliskuuta erittäin mielenkiintoisen Realme GT Neo 3 -älypuhelimensa. Realme GT Neo 3:sta mielenkiintoisen tekevät siinä ensi kertaa nähty jopa 150 watin pikalataus, minkä lisäksi se oli yksi ensimmäisiä älypuhelimia MediaTek Dimensity 8100 -järjestelmäpiirillä.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Realme GT Neo 3:n huipputehokas pikalataus lataa akun jopa vain 5 minuutissa 50 prosentin varaukseen ja 15 minuutissa täyteen asti. Varustukseen Realme GT Neo 3:ssa kuuluvat myös 6,7 tuuman ja 120 hertsin AMOLED-näyttö ja kolme takakameraa 50 megapikselin Sony IMX766 -kennollisella pääkameralla, 8 megapikselin ultralaajakulmakameralla ja 2 megapikselin makrokameralla.
Realme GT Neo 3:n rinnalla globaalisti julkistettava Realme GT Neo 3T ilmestyi nähtävästi jo huhtikuun alussa Kiinan TENAA-viranomaistietokantaan.
Kiinalaisvuotajan paljastamien tietojen mukaan Realme GT Neo 3T sisältäisi 6,62 tuuman AMOLED-näytön Full HD+ -tarkkuudella ja 120 hertsin virkistystaajuudella, takana kolme kameraa 64 megapikselin OmniVision OV64B -kennollisella pääkameralla, 8 megapikselin Sony IMX355 -ultralaajakulmakameralla sekä kolmannella 2 megapikselin kameralla, sekä 16 megapikselin etukameran Sony IMX471 -kennolla. Järjestelmäpiirinä on Qualcommin pari sukupolvea vanha Snapdragon 870.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Realme GT Neo 3T:n 5 000 milliampeeritunnin akku tukee 80 watin pikalatausta, kuten Realme GT Neo 3:n toisessa versiossa. Muita ominaisuuksia ovat vielä esimerkiksi näytönalainen sormenjälkilukija sekä stereokaiuttimet.
#realmeGTNEO3 doesn't just mean the 3rd gen, but 3 models. What do you expect for the most? #NEOSpeedAwakens pic.twitter.com/v6aM79ifSs
— realme Global (@realmeglobal) May 26, 2022
So, who got the right answer from the "T"? #realmeGTNEO3Series #NEOSpeedAwakens pic.twitter.com/U7oAObEPHB
— realme Global (@realmeglobal) May 27, 2022
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
It's lights out and away we go.
Set an alarm for the #realmeGTNEO3Series launch at 2:00 pm (UTC+8), 7 JUN 2022. #NEOSpeedAwakens pic.twitter.com/pnlEk3F6E2
— realme Global (@realmeglobal) May 30, 2022
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »