Applelta ei näillä näkymin ole tulossa merkittäviä uusia tuotejulkistuksia kesän aikana.
Yleensä erittäin luotettavana Apple-reportterina tunnettu Mark Gurman kertoo Bloombergin uudessa PowerOn-uutiskirjeessään Applen keskittymisen olevan jo syksyn uutuuksissa.
”Applen osalta kaikki huomio on syksyssä, joten seuraavat useat viikot tulevat olemaan kevyitä mitä tulee tuoteuutisiin. Olemme noin kolmen kuukauden päässä seuraavien iPhone- ja Apple Watch -mallien myyntiintulosta – ja niiden kanssa iOS 15:n, iPadOS 15:n ja watchOS 8:n julkaisusta, joten pysykää kuulolla niiden suhteen kesän hiljaisuuden jälkeen. Älkääkä unohtako iPadia ja Macia: Applelta on uusi perustason iPad opiskelijoille sekä uudistetut MacBook Prot ja iPad minit tulossa myös myöhemmin tänä vuonna”, Gurman toteaa.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
Aiemmin Applen on mahdollisesti odotettu esittelevän uudet, ensimmäistä M1-suoritinpiiriään tehokkaammalla omalla piirillään varustetut uudet MacBook Prot mahdollisesti jo kesän aikana, mutta nyt niiden julkaisu näyttää painuvan syksyyn.
Ennen Applen kesäkuun alkupuolella järjestettyä WWDC-kehittäjätapahtumaa sen osaksi huhuttiin myös MacBook Pro -julkistusta, mutta lopulta tapahtuma tuli ja meni ilman mitään laitejulkistuksia. Voi olla, että Apple alun perin suunnittelikin MacBook Pro -julkistusta jo WWDC:n yhteyteen, mutta yleinen komponenttipula, jonka Apple on myöntänyt vaikuttavan heikentävästi myös sen Mac- ja iPad-tuotantoon, on voinut johtaa aikataulun hienoiseen venähtämiseen.
MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
iPadien osalta Applelta odotetaan uutta iPad miniä suuremmalla näytöllä ja pienemmillä reunuksilla sekä uutta versiota perustason iPadista. Apple on jo rekisteröinyt uusia iPad-malleja Euraasian talouskomission tietokantaan.
Osana ensimmäistä PowerOn-uutiskirjettään Gurman on myös maininnut Applen tutkivan ja harkitsevan nykyistä suurempia näyttöjä iPadeihin, mutta näiden suunnitelmien olevan vielä ainakin parin vuoden päässä markkinoilletulosta.
Seuraavan sukupolven iPhone-mallit ovat tuttuun tapaan olleet myös laajasti esillä huhumyllyssä lukemattomien eri paljastusten myötä. Applelta odotetaan tänä syksynä suoria seuraajia kaikille nykyisille iPhone 12 -malleille muutamin eri parannuksin niin näytöissä, kameroissa, suorituskyvyssä kuin akuissakin. Voit lukea lisää tulevista iPhoneista aiemmasta jutustamme.
Pikku hiljaa enemmän on kuultu myös tulevasta uudesta Apple Watchista. Bloombergin Mark Gurman raportoi hiljattain uuden Apple Watchin tuovan nopeamman suorittimen, parannetun langattoman yhteyden sekä päivitetyn näytön. Viimeksi mainitun osalta uutta on uusi laminointitekniikka, joka tuo näytön lähemmäksi sen pintalasia. Apple Watchin muotoilun on myös odotettu uudistuvan muiden Apple-laitteiden tavoin sivuiltaan suoremmaksi.
Mainos: Noin 1 600 000 tuotteen hintavertailu ja hintaseuranta - katso Hinta.fistä mistä saat halvimmalla
Salasana hukassa?
Etkö ole vielä rekisteröitynyt? Rekisteröidy tästä »